HIFK:lla uskomaton määrä loukkaantumisia – tulee näkymään otteluruuhkassa
Kuva: Juha Tamminen
HIFK kohtaa torstaina kotiottelussaan Porin Ässät. Jo ennestään selvästi vajaamiehisenä viimeiset viikot pelannut helsinkiläisryhmä sai tänään lisää huonoja uutisia, kun joukkueen parhaimmistoon kuulunut huippulupaava puolustaja Miro Heiskanen ei osallistu illan peliin loukkaantumisen takia. Tiistain CHL-ottelussa loukkaantui myös laitahyökkääjä Jasse Ikonen, joka on myös tänään ulkona kokoonpanosta.
HIFK ei ole kauden aikana saanut missään vaiheessa ´rivejään kuntoon. Tällä hetkellä loukkaantumisten takia sivussa ovat Heiskasen ja Ikosen lisäksi hyökkääjät Juhamatti Aaltonen, Juuso Puustinen, Arttu Luttinen, Joonas Rask, Tomi Tuomisto, Miro-Pekka Saarelainen ja Panu Mieho.
Tähtihyökkääjä Aaltonen on harjoitellut jo joukkueen mukana, mutta suurinta osaa loukkaantuneista avainpelaajista saadaan odottaa kaukaloon useita viikkoja, kuten seura on itse tiedottanut.
Peräti kahdeksan hyökkääjän puuttuminen näkyy siinä, että esimerkiksi puolustaja Saku Salmela joutuu illasta toiseen pelaamaan hyökkääjän paikalla. Lisäksi kokoonpanoon on nostettu seuran omat juniorit Juha Jääskä ja Janne Hämäläinen.
Loukkaantumisista huolimatta HIFK:n peli on pysynyt hyvin kasassa, mutta tehottomuus vaivaa joukkuetta tällä hetkellä. Linköpingiä vastaan kahdessa CHL-ottelussa stadilaiset pysyivät hyvin pelissä mukana, mikä ei kuitenkaan tuonut jatkopaikkaa HIFK:n onnistuessa vain kerran maalinteossa.
HIFK pelaa seuraavan kahdeksan päivän aikana viisi ottelua, joten joukkueen sitkeyttä testataan nyt erityisesti. Maajoukkuetauolla HIFK hankki keskushyökkääjä Mikael Johanssonin sekä paluumuuttaja Matt Generouksen, jotka pelaavat torstaina ensimmäiset liigaottelunsa tällä kaudella.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tuoko Chicago seuralegendansa takaisin? NHL-seura suunnittelee huimaa kunnianosoitusta
- Urheilucast: Teemu Turusen eteen lyötiin ”täysin hävytön” tarjous – nämä Liiga-seurat kintereillä!
- Lähde: Kohta alkaa tapahtua – NHL-tähtihyökkääjä lähellä siirtoa!
- IS: Jesse Puljujärvi haaveilee paluusta NHL-kaukaloihin – ”Tilanteeni ei ole koskaan ollut näin hyvä”
- Aika Ruotsissa jäi lyhyeksi – nyt puhuu Teemu Turunen: ”Ainut oikea ratkaisu”
- Missä John Tortorella valmentaa ensi kaudella? Pettyi Vegasin ratkaisuun
- Expressen: Supervahvistus Liigaan – Teemu Turunen palaamassa Suomeen!
- NHL-legendan hankkiminen jäi piippuun – onko tässä Jarmo Kekäläisen seuraava kohde?
- Eeli Tolvasen tilanteesta uusi tieto – tämä NHL-seura kiinnostunut suomalaishyökkääjästä!
- Florida Panthers: sopimus uuden maalivahdin kanssa
- Tässä syy Mikko Rantasen kohusiirrolle? Tämä tapaus harjoituksissa oli liikaa Carolinalle
- Se oli siinä – NHL-vahti lopettaa: ”Moni ei nähnyt henkilökohtaista taisteluani”
- Expressen: Supervahvistus Liigaan – Teemu Turunen palaamassa Suomeen!
- Florida Panthers: sopimus uuden maalivahdin kanssa
- Patrik Laineen ympärillä käy jälleen kuhina – uusi NHL-seura nousi esiin
- Chicago Blackhawks NHL-legendan perässä – Connor Bedard ylistää: ”Edelleen mahtava pelaaja”
- TPS:n yllätyshankinnasta tuli menestys – iso uutinen julki
- Se oli siinä – SaiPan NHL-konkari päätti uransa
- Uusi osoite löytyi – Ilveksen puolustajalle iso mahdollisuus
- Jonathan Quickin seuraava siirto varmistui – NHL-legenda palaa heti