Hagman, numero 20 ja HIFK:n ryhtiliike – olisihan se mehukas tarina
Kuva: Ilari Isotalo
Oulun Kärpät päätti jättää Niklas Hagmanin loppukauden option käyttämättä, minkä takia kokenut hyökkääjä on jälleen vapailla markkinoilla. Mitä ilmeisimmin kovaa palkkaa Kärpissä nauttinut Hagman ei ollut erityisen huono, muttei myöskään tarvittavan tehokas pahasti alisuorittaneessa oululaisryhmässä.
Hagmanin pelit varmasti jatkuvat vielä tällä kaudella, mutta 36-vuotiaan maalintekijän osoite on ainakin suurelle yleisölle vielä arvoitus. Hagmanin vaihtoehtona ovat varmasti liigakaukaloiden lisäksi myös ulkomaalaiset sarjat.
Katseet kääntyvät myös väkisinkin HIFK:hon, jossa Hagman on juniorivuosina pelannut ja liigauransa aloittanut. Seuran ja Hagmanin tiet eivät ole kohdanneet sen jälkeen, kun Hagman on palannut ulkomailla vietettyjen vuosien jälkeen Suomeen. Oman kitkansa osapuolten välille on varmasti tuonut myös Hagmanin kaksivuotinen visiitti Jokereiden KHL-ryhmässä.
Hagmanin siirtymisestä Oulun Kärppiin tällä kaudella ei dramatiikkaa puuttunut, kun hänen isänsä ja HIFK-legenda Matti Hagman nukkui pois vain päivä sen jälkeen, kun Niklaksen sopimus Ouluun julkaistiin.
HIFK painii tällä hetkellä SM-liigassa tehottomuuden kanssa. Viimeisimmässä kotiottelussa KooKoota vastaan joukkue ei onnistunut maalinteossa ja hävisi jatkoajalla 1-0.
Vaikka HIFK on vähentänyt viime kausina järkevästi kesken kauden tehtyjä hankintoja, mietitään toimistolla varmasti lääkkeitä loppukauden pelastamisen suhteen. Totuus kuitenkin on, että useampi tehohyökkääjä on kärsinyt loukkaantumisista ja tehottomuudesta läpi kauden.
Kiekkofaneille rakas laji tarkoittaa myös hienoja tarinoita. Mikä olisikaan HIFK:n näkökulmasta hienompi tarina kuin Hagmanin paluu juuri tällä kaudella tuttu numero 20 selässään varsinkin, jos se toisi joukkueeseen oikeanlaista kaivattua johtajuutta ja maalintekovoimaa? Entä millaisen tarinan se jättäisi liigahistoriaan, jos HIFK saisi rivinsä kasaan ja Hagman olisi keväällä ratkomassa tärkeitä otteluista Helsingin jäähallissa?
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL:ssä ruma tappelu – joukkuekaveri itki, kommentaattori voivotteli
- Ässien Jarno Pikkarainen myöntää: ”Kiekko on pomppinut meille”
- Ilveksen entinen maalitykki vapaille markkinoille!
- Jyrki Aholta yllätysresepti Kiekko-Espoon kohtalon otteluun: “Tanssitaan vaikka humppaa bussissa”
- Huimaa draamaa Liigan pudotuspeleissä! Yhdellä seuralla jo selkä seinää vasten
- Ahneus iski! Toronto valmis kauppaamaan NHL-tähtensä
- KalPalle iso takaisku – Hugo Gallet pelikieltoon
- Nathan MacKinnonista tyly paljastus – Joonas Donskoi: ”Ei ollut helppoa”
- Leijonille surkea uutinen NHL:stä – Florida-tähti loukkaantui
- SaiPassa loistanut Ville Petman loukkaantui – kuljetettiin paareilla sairaalaan
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- IS:ltä yllättävä paljastus: Montreal ja Patrik Laine tekivät radikaalin diilin
- Nimet paperissa – Tappara jysäytti ison sopimusuutisen ensi kaudeksi!