Aleksandr Radulov hurmannut Montrealissa – jatkosopimus ei kuitenkaan taattu?
Kesällä KHL:n jättänyt ja Montreal Canadiensin kanssa sopimuksen tehnyt Aleksandr Radulov on hurmannut uuden seuransa riveissä.
Montrealissa ollaan oltu rakastuneita Raduloviin, joka on tullut tutuksi värikkäänä persoonana.
Kaiken päälle Radulov on saanut tulosta aikaiseksi. Alkukaudella hän on iskenyt 10 otteluun tehot 3+5=8.
Kesällä Radulov teki Canadiensin kanssa vain vuoden mittaisen sopimuksen. Nyt liikkeelle ovat lähteneet kysymykset siitä, aikooko Canadiens tehdä venäläislaiturin kanssa jatkosopimuksen?
– Aivan liian aikaista, Canadiensin GM Marc Bergevin sanoi ESPN:n toimittajan Pierre LeBrunin kysymykseen.
– Muistan kun treidasimme itsellemme (Thomas Vanekin, joka oli iso apu meille kun pääsimme pudotuspeleihin. Mutta lopulta homma ei toiminut ja hän tippui alaspäin rosterissa. Ensimmäisen kuukauden jälkeen fanit ja media huusivat sitä, että ”tehkää jatkosopimus, tehkää jatkosopimus”, mutta sitä pitää olla kärsivällinen. Tässä on paljon aikaa, Bergevin jatkoi.
Ja vaikka Raduloville tehtäisiin jatkosopimus, ei sitä voisi edes vielä julkaista. Nykyisen työehtosopimuksen sääntöjen mukaan Canadiens ei voi tehdä jatkosopimusta hänen kanssaan ennen tammikuun ensimmäistä päivää.
– Nautimme kovasti siitä, miten hän pelaa tällä hetkellä. Toivottavasti hän pystyy jatkamaan samalla tiellä, Bergevin sanoi Radulovista.
Canadiensin GM:n viittaus Vanekiin oli osuva. Kaudella 2013-2014 Vanek oli pelaamassa silloisen sopimuksensa viimeistä vuotta. Kauden hän aloitti Buffalo Sabresista, mistä matka jatkui New York Islandersiin. Sieltä taas hän jatkoi siirtorajalla Canadiensiin.
Vanek iski Canadiensissa 18 runkosarjaotteluun tehot 6+9=15. Pudotuspelit alkoivat myös hyvin, mutta tahti hiipui ja lopulta Canadiens päätti olla tarjoamatta hänelle jatkoa.
Lopulta Vanek teki sopimuksen Minnesota Wildiin.
Radulov taas palasi NHL:ään neljän vuoden tauon jälkeen. Edellinen piipahdus Nashville Predatorsiin päättyi skandaaliin, joten nyt Radulov on ollut tarkan seurannan kohteena.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tero Lehterältä hämmentävä temppu USA-ottelussa: ”Nyt näette kun valmennus teki virheen”
- TPS:llä katastrofaalinen ilta – tappiputki venyy ja paukkuu
- Viime hetken käänne: NHL-tähti ulos olympialaisista – Liigasta tuttu mies mukaan
- KooKoolta järkälemäinen sopimusuutinen: ”Tiedetään hyvänä tuloksentekijänä”
- Jokereiden päävalmentaja Tomek Valtonen pahoittelee asiatonta käytöstään: ”Mitä eilen pelin jälkeen tapahtui…”
- Naisleijonien ketjut Yhdysvaltoja vastaan julki!
- NHL-supertähti lähtee olympialaisiin karmeassa kunnossa – raju kuva julki
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- Vahvistus tuli: NHL:stä lähtöpassit saanut Juho Lammikko palaa tuttuun seuraan
- SuomiKiekon tiedot: Kaikki Naisleijonien pelaajat päässeet pois karanteenista!
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!