Liigan kirkkain tähti jalostunut kovassa ympäristössä – ”Se oli tavoite tässä uudessa nousussa”

Alkukaudella Liigan kirkkain tähti on ollut Tapparan Veli-Matti Savinainen.
Viime kaudella kirvesrintojen kanssa mestaruutta juhlimaan päässyt hyökkääjä ehti olla loukkaantumisen takia muutaman pelin pois kehistä, mutta se ei ole paljoa tahtia hyydyttänyt.
Esimerkiksi torstaina Oulussa Savinaista nähtiin parhaimmillaan. 30-vuotias hyökkääjä sai kolmannessa erässä kiekon keskialueella haltuunsa, minkä jälkeen hän otti muutaman terävän potkun ja lopulta pujotteli Kärppien puolustuksen läpi. Niin ja perään maali.
Todella ahtaasta paikasta, todellisen yksilösuorituksen päätteeksi.
– Pääsin aika hyvällä vauhdilla tulemaan viisikon läpi. Varmasti itseluottamus paistoi siinä, että ylipäätänsä yritin kynäillä ja yritin mennä viisikon läpi, Savinainen mietti osumaansa SuomiKiekko-sivustolle.
Kyseisestä maalista huokui paljon muutakin kuin pelkkä itseluottamus. Röyhkeys ja vahvat pohjat.
– Hänellä on paljon kamppailuvoimaa, mutta myös kamppailutahtoa. Siihen päälle kun lisätään taito ja fysiikka, niin kyllähän se hyvä paketti on, Tapparan päävalmentaja Jussi Tapola kehaisee Savinaista.
Nyt Savinainen on iskenyt 11 otteluun tehot 9+7=16. Sillä irtoaa pistepörssin toinen sija heti seurajoukkuetoverin Henrik Haapalan jälkeen.
Ja maalipörssin kärkipaikka, se on Savinaisen hallussa.
Mies iskuun
Espoossa syntyneen hyökkääjän läpimurto tapahtui kaudella 2011-12 Ässissä. Silloin hän iski 17 maalia ja nakutti 31 tehopistettä. Seuraavalla kaudella meno sen kuin parani, kun Savinainen oli Ässien tärkeimpiä pelaajia mestaruuden voittaneessa joukkueessa.
Sen jälkeen hän siirtyi KHL:ään, sieltä Ruotsiin ja sieltä takaisin KHL:ään.
Tapparaan hän vaihtoi kesällä 2015. Ensimmäisellä kaudella kirvesrintojen riveissä loukkaantumiset vaivasivat kesästä lähtien. Savinainen ei näyttänyt omalta itseltään.
Energisyys oli kadoksissa ja hän jäi kyttäilijäksi. Vaikeuksia riitti.
44 otteluun Savinainen iski 22 tehopistettä, mutta esimerkiksi pudotuspeleissä rooli löytyi lähinnä kärkipelaajien takaa. Savinainen kyllä hämmensi, yritti taklata, mutta parhaalla tasolla hän ei missään nimessä ollut.
Terve kesä teki kuitenkin todella hyvää.
Savinainen pystyi harjoittelemaan täysillä ja rakentamaan itsensä niin kovaan iskuun, että isomman roolin kantaminen oli ylipäätänsä mahdollista.
– Pelaajien pitää olla fyysisesti kunnossa tässä sarjassa. Tämä on kuitenkin luisteluliiga ja jos täällä et pärjää luistelussa, niin et ainakaan hyökkäyspäässä ole paikoilla. Sitten se pelaaminen on vähän välimaastossa koko ajan, Tapola sanoo osuvasti harjoitteluun ja Savinaiseen liittyen.
Heitto on erittäin kuvastava. Juuri nämä ongelmat näkyivät Savinaisella viime kaudella.
Eivät näy nyt.
Jo harjoituspeleissä Savinainen näytti kuin uudelleen syntyneeltä. Kesän todella kova harjoittelu oli tuonut tulosta.
– Se auttoi ihan järkyttävästi. Sitä voi miettiä niin, että jos kisaa vastustajan pakkia vastaan kulmassa ja pystyy painimaan enemmän, niin se vastustaja yleensä väsyy noin 30 sekunnissa. Jos itse jaksaa painia 45 sekuntia, niin se on aika iso juttu se 15 sekuntia siinä vaiheessa, kun nouset maalille, Savinainen antaa esimerkin.
– Hän pystyy luonteen ja tahdon kautta pelaamaan väsyneenäkin hyvin. Ja kun voitontahto on kova, niin silloin hyviä asioita vaan tapahtuu, Tapola säestää.
Lennokkuus on puolestaan tullut siitä, että Savinainen on saanut taas luistelunsa kuntoon.
– Sen kanssa tehtiin kesällä hommia. Harjoiteltiin muun muassa terän käyttöä. Se ei voi olla näkymättä. Tai ainakaan siitä ei haittaa ole, hyökkääjä itse miettii.
Ylipäätänsä Tapparan harjoittelukulttuurista on kantautunut kovia kehuja. Sitä on väitetty niin kovuuden kuin yksilökehityksen kannalta parhaaksi, mitä Liigassa tällä hetkellä on.
– Tietenkin Suomessa olen ollut aiemmin vain Ässissä, mutta mitä olen kuullut ja mitä olen urallani nähnyt, niin se on laadukkainta, Savinainen allekirjoittaa.
– Kesällä joukkueen kanssa treenataan kovaa ja jos ei luistin liiku harjoituksissa, niin siitä kyllä kuulee myös. Se luistin pistetään liikkumaan. Kaikki puntit ja oheiset tehdään ihan viimeisen päälle Tapparassa. Jos kunto ei ole äijillä hyvä, niin ihmettelen. Niin paljon tehdään hommia.
Kiikarissa Leijonat
Niin Savinaisen kuin pistepörssin kärjessä keikkuvan Haapalan hyvät otteet ovat tulleet mainioon paikkaan. Tappara kun menetti kesällä kaksi hyökkäyksen isoa moottoria; Patrik Laineen ja Kristian Kuuselan.
Näitä menetyksiä Tappara ei lähtenyt epätoivoisesti täyttämään markkinoilta.
– Kauteen lähdettäessä ei ollut tarkoitus ostaa niitä kärkiratkaisijoita muualta, vaan tarkoitus oli se, että meillä niitä kasvaa näistä omista, jotka pelasivat meillä jo viime vuonna. Että he saavat nyt isompaa roolia, Tapola käy läpi, jatkaen.
– Hyvin ovat pojat vastanneet huutoon. Kun tilaisuus tulee, niin se pitää käyttää. Hyvin on tähän mennessä mennyt, mutta pidetään jalat maassa, mieli nöyränä ja jatketaan pelin kehittämistä.
Savinainen on ottanut tiukan otteen saumasta, vaikka hän itse ei nähnyt tätä mitenkään hyvin erikoisena mahdollisuutena.
– Meillä on hyvät neljä ketjua tuossa ja laaja rintama, siitäkin huolimatta, että he lähtivät. Mutta jos pääsee ykkös-, kakkosketjuun pelaamaan koko kauden ajaksi, niin kyllähän siinä pitää tulosta tehdä.
– Sitä on nyt tullut.
Sitten kova kysymys.
Pelaatko tällä hetkellä mielestäsi urasi parasta jääkiekkoa?
Savinainen miettii hetken, mutta räväyttää:
– Varmasti.
Se on paljon sanottu, sillä Savinainen on pelannut erittäin korkealla tasolla jo aiemminkin, muun muassa Ässien mestaruusvuotena sekä sen jälkeen KHL:ssä.
Torstaina Kärppien ja Tapparan välistä ottelua oli seuraamassa myös Leijonien päävalmentaja Lauri Marjamäki ja GM Jere Lehtinen.
Savinaisen väkevät otteet eivät ole varmasti jääneet huomioimatta Leijonien johdossa.
– Taisin olla viimeksi kunnolla Leijonien mukana keväällä 2014 Minskin MM-kisoissa. Sen jälkeen on ollut jotain irtomatseja Ruotsia vastaan, mutta en ole ollut varmaan 1,5 vuoteen Leijonissa.
– Se oli tavoite tässä uudessa nousussa, että pääsisi kokeilemaan vielä sinne. Mutta en tiedä. Toivottavasti se kutsu tulee tällä kaudella vielä.

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Matthew Tkachuk iski pöytään hurjan väitteen Connor McDavidista
- NHL-tähdeltä törkytemppu – jätti kättelyt väliin
- Tässä on NHL:n pudotuspelien arvokkain pelaaja
- Florida Panthers jyräsi Stanley Cupin mestariksi – supertähdeltä järisyttävä näytös
- MTV Urheilu: Suomalaiset uhkaavat vetäytyä CHL:stä – Liiga-pomo vaatii isoja muutoksia
- NHL saa jäädä – Kanadan MM-hopeavahti solmi KHL-sopimuksen
- Kasperi Kapasen kohtalo selvillä – tässä Oilersin maalivahti Stanley Cupin kohtalonpeliin
- Nimet paperissa – suomalaishyökkääjälle jatkosopimus NHL:ään!
- Siirto julki – Axel Rindellin seura vaihtuu: ”Puolustajatyyppi, jota tarvitsemme”
- Leijonien olympiakisojen otteluohjelma julki
- Lähde: TPS ja Kärpät kamppailevat jättivahvistuksesta!
- Lehti: Michael Jolyn uusi seura selvisi!
- Expressen: Tässä on Kärppien lupaama pelaajahankinta
- Toimittaja: HIFK:n tähtipelaaja vaihtaa seuraa – Janne Pesoselta iso paljastus
- NHL jää taakse – suomalaisvahti siirtyy Liigaan!
- Huhumylly käy kuumana: onko tässä Brad Marchandin seuraava osoite NHL:ssä?
- Lähde: Tässä Liigan pistelingon uusi joukkue
- Urheilucast: Jättipalkkaa nauttineen Tommi Tikan Kärpät-diilistä iso paljastus
- Liigan mestaripuolustaja löysi uuden seuran!
- Jonathan Toewsista iso paljastus: tekee seuravalinnan näiden kahden joukkueen välillä