IS: Liiga tekemässä vähemmän yllättävän ratkaisun – uusi joukkue äkkipikaa mukaan
Ilta-Sanomien mukaan Liiga on tekemässä vähemmän yllättävän ratkaisun.
Sen tietojen mukaan sarjaan ollaan nostamassa mukaan ensi kaudelle tällä hetkellä Mestiksessä pelaavaa Espoo Unitedia.
Näin joukkuemäärä olisi ensi kaudella 16. Se ei sinänsä olisi mikään erityisen poikkeava tilanne, sillä jo tällä kaudella Liigassa piti olla mukana 16 joukkuetta. Blues kuitenkin ajautui konkurssiin ja joutui luopumaan paikastaan.
Sen tilalle Espooseen perustettiin Jussi Salonojan johtama United, jolle myönnettiin poikkeuksellisesti suoraan paikka Mestiksestä.
Nyt seura ollaan kiikuttamassa hyvin äkkipikaa Liigaan.
Tälle päätökselle vastahakoisuutta tuskin Ilta-Sanomien mukaan tulee, sillä esimerkiksi HIFK:ssa ollaan hyvin pettyneitä siihen, miten pääkaupunkiseuralla on tällä hetkellä vain yksi seura mukana pelaamassa.
Taustalla on myös se, että SM-liiga Oy:n säännöissä lukee kohta, jonka mukaan sarjaan voi nousta niin sanotulla villillä kortilla, mikäli hakija täyttää tarvittavat kriteerit. Sääntö on räätälöity KHL-seura Jokerien mahdollista liigapaluuta varten, mutta se suo nousumahdollisuuden kaikille muillekin potentiaalisille hakijoille. Liigapaikasta päättää aina erillinen lisenssikomitea, joka jo viime syksynä liputti 16 joukkueen puolesta.
Ilta-Sanomien alkuperäinen juttu löytyy täältä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL:ssä täysi sirkus päällä: maalivahdit tappelivat 60 000 katsojan edessä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Shokkipaljastus Milanon olympia-areenasta!
- Ben Blood: iso paljastus!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Kaapo Kakko: Tämä osa-alue Leijonien saatava kuntoon Kanadaa ja Yhdysvaltoja vastaan
- NY Rangers hankki uuden puolustajan NHL:ssä
- Veli-Matti Savinaisen kasetti keitti pahasti yli – hurjat jäähyminuutit
- Nyt näytti pahalta: Antti Raanta loukkaantui
- KooKoo löi tiskiin tärkeän jatkosopimuksen – ”Erittäin iso palanen”
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- HS: Jokerit vahvistuu Liigan mestaripuolustajalla!