USA:n World Cup -luotsilta suoria vaatimuksia tähtipelaajalle: ”Hänen on annettava syy”
World Cupin esiotteluissa tähän mennessä USA on ehtinyt kertaalleen yllättää Kanadan, mutta revanssissa se jäi jalkoihin.
Avausottelussa varsinkin fyysisyys nousi pinnalle, eikä rähinöiltä vältytty myöskään toisessa ottelussa.
Mutta USA:n päävalmentaja John Tortorella on löytänyt myös yksilötasolla heräteltävää. Nimittäin USA:n tähtiin kuuluvan Max Paciorettyn, jolle hän ohjasi kommenttejaan varsin suoraan.
– Hän on ollut ok, joo, mutta tarvitsemme enemmän häntä, Tortorella sanoi Sportsnetsin mukaan.
– Tiedän miten hän osaa pelata. Tässä on vähän sitä mukana, mitä tapahtuu tämmöisissä turnauksissa. Sitä ei helposti saa sitä normaalia 20 minuutin peliaikaa. Jos muilla kulkee, niin heille on sitä annettava. Jos katsoo vaikka Kanadan joukkuetta, siellä minuutit menevät alas.
– Maxin pitää antaa minulle syy antaa hänelle enemmän minuutteja, Tortorella sanoi.
Jääaikaa esimerkiksi toisessa Kanada-ottelussa Paciorettylle ei tippunut kuin 10:05. Tehotilasto näytti kiikareita (0+0), eikä hän erottunut jäältä kovin kummoisesti oikein missään vaiheessa.
– Saa nähdä miten tuo menee. Mutta me tiedämme sen, että hän on erittäin hyvä pelaaja. Mainio kaveri. Mutta meidän pitää vain saada vähän enemmän irti hänestä, Tortorella tiivisti.
Herääkö Pacioretty sitten eloon viimeisessä esiottelussa ennen turnauksen alkua? Siihen Leijonat sanoisi varmasti mielellään ”ei”, sillä joukkueet ovat vastakkain Suomen aikaan tiistain ja keskiviikon välisenä yönä Washingtonissa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sport kiinnitti ruotsalaispuolustajan – ”Monikäyttöinen pelaaja”
- Näin paljon maksaa olut olympialaisten jääkiekko-otteluissa
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Patrik Kerkola: uusi Liiga-seura!
- Vatsatauti! Suomea uhkaa jopa luovutus Kanadaa vastaan – ”Koko ajan käydään keskustelua”
- Jättipommi: Risto Dufva sai uuden valmennuspestin!
- Katastrofi! Naisleijonien joukkueessa riehuu vatsatauti
- Kisaturistit huomio! Yksi asia aiheuttaa olympialaisissa isoja ongelmia – ”Tällaista on Italiassa”
- SK: Joni Ortio hyppää kilpailijan leiriin Liigassa!
- Topi Nättinen antoi palaa – laukoi IS:lle kovan väitteen Kärppien oudosta tempauksesta
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- SK: Ässät teki kaappauksen Ilveksen leiristä!