HIFK-maalivahti maaliin johtaneesta mokasta: ”Näitä sattuu joskus”

Helsingin Jäähallilla koettiin torstaina historiallisia hetkiä, kun Helsingin IFK sai ensimmäistä kertaa vieraita Mikkelistä.
HIFK:n kolmen kotiottelun viikko starttasi hyvin käyntiin 2-1-voitolla KalPasta, mutta tänään punapaidat joutuivat tyytymään tappioon samoin lukemin.
Jukureiden debyytti Helsingissä oli vahva. Mikkeliläiset saivat aiheutettua paljon vaikeuksia helsinkiläisten pelaamisessa, ja lopputulos näkyi taululla.
HIFK siirtyi ensimmäisessä erässä Mika Partasen osumalla 1-0-johtoon. Toisen erän alussa mentiin vielä HIFK:n hallinnassa, mutta erän puolessa välissä alkoi tapahtua.
HIFK-hyökkäyksen jälkeen Jukurit purkaa kiekon helsinkiläisten päätyyn, jossa HIFK-maalivahti Kevin Lankinen puuttuu peliin oman maalin takana. Hetken päästä syöttöä hakeva Lankinen kuitenkin hutaisee hieman ohi kiekosta, minkä seurauksena kiekon saaneella Jukureiden Henrik Koivistolla on helppo työ pistää kiekko kotijoukkueen verkkoon.
HIFK koitti heti saada johtoasemaansa takaisin, mutta turhaan. Viisi minuuttia Jukureiden tasoituksen jälkeen vierasjoukkue käytti tilanteensa hyväksi, kun Teemu Tallberg vei maalillaan vieraat johtoon.
Samoissa lukemissa mentiin loppuun saakka. Jukurit jatkaa voittoputkeaan – torstai-illan ottelu oli sille jo neljäs peräkkäinen voitto. Samalla joukkue nousi toiselle sijalle ja ohitti HIFK:n sarjataulukossa.
HIFK joutui torstaina pettymään kotiyleisönsä edessä ja paljon jäi puuttumaan kotijoukkueen pelaamisessa. Lankinen itsekin tiedostaa tämän.
– Yritys oli tietenkin tänään kova ja tehtiin se mihin pystyttiin. Täytyy kuitenkin sanoa, että Jukurit puolusti hyvin keskialueella, ja teki siten meidän pelaamisesta vaikeata. Harmi, ettei meillä pomppinut tänään tarpeeksi sisään, Lankinen totesi SuomiKiekko-sivustolle.
Lankisen epäonneksi hänen virheestään syntyi Jukureiden tasoitus. Mies itsekin oli tilanteesta harmissaan, muttei jäänyt asiaa murehtimaan, vaan pystyi nostamaan itsensä takaisin omalle tasolleen.
– Virheitä sattuu ja silloin kun veskarille sattuu virhe, niin se saattaa näkyä tulostaululla, mutta se on osa peliä ja ei sitä kannata jäädä murehtimaan, ettei koko peli mene pilalle. Näitä sattuu joskus, ja ei siinä muuta voi tehdä kun mennä eteenpäin.
Molemmat joukkueet jatkavat kauttaan lauantaina kotiyleisönsä edessä, kun HIFK saa vastaansa hallitsevan mestarin Tapparan ja Jukurit kohtaa toisen tamperelaisen eli Ilveksen.
Oiva Lonka, Helsinki
Twitter @OivaLonka
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Kärpät nappasi vahvistuksen NHL-seurasta!
- Olympiavalinnat julki – Ruotsi pisti pöytään melkoisen yllätyksen!
- Kuusi nimeä valittu! Tässä ovat Suomen olympiajoukkueen ensimmäiset pelaajat
- Winnipeg ja Colorado juonivat jättitreidiä siirtotakarajalla – tähän kaikki kaatui
- Leijonat-pelaaja sai NHL-diilin!
- Lehti: Michael Jolyn uusi seura selvisi!
- NHL:n kesän kuumimman vapaan agentin kohtalo selvillä – ”Voin vahvistaa”
- Välit poikki – NHL-seura kauppaa megalupauksen pois!
- Niilo Halonen löysi uuden seuran
- Liigan mestaripuolustaja löysi uuden seuran!
- MTV: Tämä seura haluaa nyt Liigaan – ”Panostettu 20 miljoonaa”
- AL: Henrik Haapala siirtyy Liigaan – tässä uusi seura
- NHL jää taakse – suomalaisvahti siirtyy Liigaan!
- Kaleva: Kultaleijona neuvottelee sopimuksesta Kärppien kanssa
- Expressen: Tässä on Kärppien lupaama pelaajahankinta
- Entisen Liiga-tähden sopimus purettiin Sveitsissä!
- Tappara saamassa huippuvahvistuksen NHL:stä
- Huhumylly käy kuumana: onko tässä Brad Marchandin seuraava osoite NHL:ssä?
- Urheilucast: Jättipalkkaa nauttineen Tommi Tikan Kärpät-diilistä iso paljastus
- Lähde: Tässä Liigan pistelingon uusi joukkue