CHL:n pudotuspelikierrokselle suomalaisille keskinäisiä kohtaamisia ja kovia ruotsalaisvastuksia
Mestarien liigan eli CHL:n ensimmäisen pudotuspelikierroksen parit on arvottu.
Maanantain arvonnassa mukana oli 32 alkulohkoista jatkoon päässyttä joukkuetta, joiden joukossa olivat kaikki kahdeksan turnaukseen tänä vuonna osallistunutta suomalaisjoukkuetta.
Suomalaisille tuli myös keskinäisiä kohtaamisia, kun muun muassa TPS ja HIFK arvottiin samaan pariin. Mukaan mahtui myös todella kovien ruotsalaisjoukkueiden saapumista vastuksiksi. Tämän kohtalon saivat kokea niin KalPa, Lukko kuin JYP.
Näin suomalaisjoukkueilla menevät ensimmäisen kierroksen parit:
Djurgården (SHL) – KalPa
TPS – HIFK
SaiPa – Tappara
Kärpät – Sparta Praha (CZE)
HV71 (SHL) – Lukko
Skellefteå (SHL) – JYP
Samalla varmistui myös kaavio, miten pudotuspelit etenevät. KalPa, TPS ja HIFK ovat suomalaisista ainoat kaavion vasemmalla puolella, loput ovat oikealla puolella. Esimerkiksi mikäli Kärpät ja Lukko voittavat omat parinsa, ovat he vastakkain pudotuspelien toisella kierroksella.
Viime kaudella finaalissa mukana olivat Frölunda ja Kärpät. Oulussa pelatun finaalin nimiinsä vei Frölunda.
Tämän kauden osalta pudotuspelikaavio näkyy tästä:
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jättitreidi NHL:ssä! Artemi Panarin kaupattiin
- NHL:ssä jysähti uutispommi – Juuse Saros paljasti IS:lle hämmentävän totuuden
- Liiga-seuralta järkälemäinen hankinta: Haaviin maajoukkuepuolustaja
- Sport kiinnitti ruotsalaispuolustajan – ”Monikäyttöinen pelaaja”
- Näin paljon maksaa olut olympialaisten jääkiekko-otteluissa
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Patrik Kerkola: uusi Liiga-seura!
- Vatsatauti! Suomea uhkaa jopa luovutus Kanadaa vastaan – ”Koko ajan käydään keskustelua”
- Jättipommi: Risto Dufva sai uuden valmennuspestin!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!