Mestis-seura suuntaa harjoitusleirille Etelä-Koreaan – ” Ennennäkemätön mahdollisuus”

Kiekko-Vantaa matkustaa kauteen 2016-2017 valmistavalle harjoitusleirille Goyangiin, Etelä-Koreaan.
Mestiksessä pelaava seura lähtee matkaan maanantaina 15. elokuuta. Paluu on edessä seuraavan viikon tiistaina.
Goyang on yli miljoonan asukkaan satelliittikaupunki Soulin pohjoispuolella. Harjoitusleirin ohjelmassa on mm. neljä ottelua Aasian liigassa pelaavaa Gangwon High1 joukkuetta vastaan.
– Ennennäkemättömän hieno mahdollisuus päästä Etelä-Koreaan valmistautumaan tulevaan Mestis-kauteen. Leiri antaa meille mahdollisuuden laadukkaaseen harjoitteluun ja samalla joukkue pääsee ainutlaatuisessa ympäristössä hitsautumaan yhteen kautta varten. Saamme varmasti arvokkaita yhteisiä kokemuksia reissusta, päävalmentaja Simo Mälkiä hehkuttaa tiedotteessa.
Kiekko-Vantaa on tehnyt korealaisten kanssa yhteistyötä jo aiemmin.
– Tämä leiri on jatkumoa Korean ja Kiekko-Vantaan yhteistyölle, joka on eriasteisena jatkunut jo useamman vuoden. Yhteistyön puitteissa mm. Korean urheiluministeri vieraili Suomessa tutustuen liikuntapaikkarakentamiseen liittyen talviolympialaisiin, jotka Korea järjestää vuonna 2018, Kiekko-Vantaan toimitusjohtaja Kai Sointu selventää.
VEDONLYÖJÄ.COM
LYÖ VETOA AMMATTILAISTEN VIHJEILLÄ
- Saat ensimmäisen vihjeen ilmaiseksi koodilla “VALIOLIIGACOM“.
- Tilillesi lisätään ilmainen vihje.
- Voit ostaa lisää krediittejä koska tahansa!
- Jatkoaika: Kiekko-Vantaan edustusjoukkue menetti tärkeän kumppanin – yhteistyösopimus purettu
- Tässä HPK:n kapteenisto alkavalle Liiga-kaudelle
- Kolminkertainen Stanley Cup -mestari sai valmennuspestin
- Kohti seuraavaa turnausta – tältä näyttää Nuorten Leijonien joukkue
- Suomalaisvalmentaja nimettiin NHL-huippupestiin
- KHL-valmentaja lataa tiukkaa tekstiä kohtelustaan NHL:ssä: ”Olen v*ttuuntunut”
- NHL-toimittaja: Connor McDavidin seuraava sopimus tulee yllättämään kaikki
- Kärpät liekehti Ruotsissa – ulkomaalaisvahvistus keräsi hurjat tehot
- Jatkaako tähtipakki Espoossa? Näin urheilupomo kommentoi MTV:lle
- Patrik Laineelta kova mielipide menneestä kaudesta MTV:lle: ”Olen tyytyväinen”
- Jokerien maalitykki: Uusi seura
- Veli-Matti Savinainen saapui TPS:ään – teki heti yhden huomion
- Ilvekseltä karu tiedote
- Nähdäänkö Jani Hakanpää pian Kärpissä? Kultaleijonalta suora vastaus IL:lle
- MTV Urheilu: Liiga-seuran harjoituksissa yllättävä näky – huippunimi mukana!
- Jokerit-tähti: seura vaihtuu!
- Raati on puhunut: tässä NHL:n 20 parasta puolustajaa
- Aitio: Jokerit valmistelee isoa liikettä kulisseissa!
- Liigan monivuotinen törkypelaaja ripustaa luistimet naulaan!
- Lähde: HIFK:n entinen supertähti lähtee NHL:stä!