Leijonapakki treenaa mukana – Kärpillä tarve ”pariin kovan luokan vahvistukseen”

OULU. Viime liigakaudella pronssia ottaneen Kärppien riveissä kesän aikana on tapahtunut iso läjä muutoksia, niin pelaajistossa kuin valmennuksessa.
Kolmen edellisen kauden ajan päävalmentajana toiminut Lauri Marjamäki aloittaa tehtävänsä Leijonien luotsina syyskuun puolessa välissä World Cup -turnauksessa.
Marjamäen seuraajaksi tullut Kai Suikkanen on sen sijaan saanut katsella melkoisia rakennustalkoita, sillä Kärpissä liikennettä on riittänyt varsinkin ulospäin hyvin paljon.
– Ei itketä eikä valiteta siitä, että täältä pääsee miehiä eteenpäin. Mutta kyllä se on tosiasia, että me tarvitaan vielä parin kovan luokan vahvistusta tähän joukkueeseen, Suikkanen myöntää SuomiKiekko-sivustolle.
Suikkanen itse puhuu kahdesta hyökkääjästä ja yhdestä puolustajasta.
– Ei meillä vielä leveys riitä ja kyllähän tuossa ollaan jo ihan viime syksystä lähtien etsitty sinne kärkiketjuihin muutamia kavereita, Suikkanen taustoittaa.
Puolustuksen osalta mahdollinen vahvistus on Leijonista ja kahden edelliskauden osalta Jokereista tuttu Atte Ohtamaa, joka on ollut Kärppien harjoitteluvahvuudessa mukana.
– Hän on sopimuksettomassa tilassa ja ollaan sovittu, että hän saa harjoitella tuossa mukana. Katsotaan rauhassa tilannetta, ei ole mitään kiirettä sen suhteen, oululaisseuran urheilutoimenjohtaja Harri Aho toteaa.
Ohtamaan kohdalla kysymysmerkit liittyvät KHL:ään, jossa moni seura etsii vielä Ahon mukaan uusia vahvistuksia. Jos sieltä 28-vuotiaalle puolustajalle ei sopivaa tarjousta tule, liittyy hän silloin hyvin todennäköisesti Kärppien riveihin.
Hyökkäyspään vahvistusten osalta oman vaikeutensa soppaan tuo se, että pohjoisamerikkalaiset pelaajat eivät tee tällä hetkellä hirveän innolla päätöksiä ennen kuin NHL-seurojen harjoitusleirit alkavat. Ne taas ovat ohjelmassa normaalia myöhäisempänä ajankohtana World Cupin takia.
Yhden vahvistuksen rapakon takaa Kärpät julkisti heinäkuun alussa, kun Winnipeg Jetsin organisaatiota viime kaudet edustanut John Albert saapui seuran vahvuuteen. Albert on lähtökohtaisesti Kärppien ykkössentteri.
Oma, mutta varsin pieni kysymys liittyy Jesse Puljujärveen, joka varattiin tänä kesänä Edmonton Oilersiin koko varaustilaisuuden neljännellä vuorolla. Puljujärvi todennäköisesti aloittaa Oilersin NHL-miehistön mukana, mutta sen jälkeen jatko on avoinna.
Puljujärven viime kausien seuralla Kärpillä on suurta kiinnostusta häntä kohtaan, vaikka superlupauksen paluu Eurooppaan onkin hyvin epätodennäköisestä.
– Otetaan kyllä hänet avosylin vastaan, jos niin päättävät. Mutta NHL:ssä on se, että 1. kierroksen varausten kohdalla seurat voivat laittaa heitä suoraan AHL:ään, ilman, että heitä tarjotaan Eurooppaan. 2. kierroksen ja myöhemmin varattujen alle 22-vuotiaiden kohdalla on sitten eri asia, Aho tuumaa Puljujärveen liittyen.
Kärpät avaa oman harjoituskautensa pelien osalta tiistaina Kokkolassa, missä se kohtaa Ässät. Sen vahvuudesta ovat poissa vielä Lasse Kukkonen, Miska Humaloja ja Jani Hakanpää.
Tänään maanantaina sopimuksen Kärppien kanssa tehnyt Jari Sailio liittyy pelivahvuuteen puolestaan perjantaina, kun Kärpät vierailee SHL-seura Luulajan luona.
Ilari Savonen, Oulu
Twitter: @ilarisavonen
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- KalPa vahvisti puolustustaan – nappasi veteraanin KooKoosta
- Jokereille huonoja uutisia: vasta hankittu pelaaja ripustaakin hokkarit naulaan
- IL: Kimmo Kuhta kertoo mielipiteensä HIFK-kannattajien toiminnasta: ”Olihan se tylyä”
- Chicago solmi käsittämättömän NHL-sopimuksen – 56 ottelun nuorukaiselle 46 miljoonaa
- Minnesota Wildin kuukausien sopimusvääntöön tulossa viimein päätös?
- HIFK takoi ennätystuloksen: Hurja liikevaihto
- Helsingin jäähallissa putkirikko – HIFK:n ottelua täytyi siirtää pelaajien turvallisuuden vuoksi
- Nyt puhuu Joel Armia – paljastaa Ylelle: Tämän takia vaihtoi seuraa NHL:ssä
- Liiga-seura vahvisti rivejään – haaviin hyökkääjä Pohjois-Amerikasta
- Asiantuntijat listasivat NHL:n 20 parasta sentteriä – mukana kolme suomalaista
- Aitio: Jokerit valmistelee isoa liikettä kulisseissa!
- Jokerit-tähti: seura vaihtuu!
- Aitio: Olli Jokinen tienaa HIFK:ssa ”posketonta” jättipalkkaa – ”Järjettömiä summia”
- Pelicansin tähtihyökkääjä vaihtaa seuraa Liigassa! MTV Urheilu: Tässä uusi osoite
- Ilvekseltä karu tiedote
- Huima arvio: Tässä NHL:n 2000-luvun tähdistöketju!
- HIFK:ssa ja Kärpissä kiekkoillut puolustaja: uusi seura
- Lähde: Rikard Grönborg vahvasti ehdolla uuteen päävalmentajapestiin
- Sopimus purettu! JYP-puolustaja vaihtaa maisemaa
- Nyt puhuu Joel Armia – paljastaa Ylelle: Tämän takia vaihtoi seuraa NHL:ssä