Tshekkihyökkääjä joutui NHL-seurojen pelinappulaksi: ”Olen ymmälläni”
Tshekkihyökkääjä Jiri Sekac ei lyönyt läpi NHL:ssä.
Mies pelasi viime kaudella kolmessa eri seurassa Anaheimissa, Chicagossa ja Arizonassa, mutta palaa tulevaksi sesongiksi KHL:ään Ak Barsin paitaan. Kaudella 2014-15 Sekac teki NHL-debyyttinsä Montrealissa, joka vaihtui kuitenkin kesken kauden Anaheimiin.
Sekacilla on varsin terävä mielipide NHL-seurojen toiminnasta, joka ei tshekkihyökkääjää miellytä.
– Ensimmäinen vuosi NHL:ssä ei ollut huono, mutta sitten minut siirrettiin Montrealista Anaheimiin. Minulle ei kerrottu mitään syytä treidiin ja siksi olen ymmälläni. Toisen kauden alussa loukkaannuin ja kokoonpanoon palaaminen oli vaikeaa. En onnistunut siinä ja sen takia sain siirron Chicagoon, joka tarvitsi vahvistusta pudotuspeleihin, Sekac kertoo Sportbolle.
Montralin lisäksi myös Chicagon touhu yllätti Sekacin, sillä Chicagossa mies pääsi ainoastaan kuudessa pelissä jäälle. Ja taas matka jatkui: nyt Arizonaan loppukaudeksi.
– En tiedä, miksi he halusivat minut. NHL:ssä on paljon politiikkaa. En halunnut osallistua siihen enää ja päätin vaihtaa Ak Barsiin. En paennut NHL:stä, mutta se miten siellä kohdellaan pelaajia…Ensin he esimerkiksi sanovat, että joukkueemme on loistava ja kaikki on hyvin. Mutta sitten he vaihtavat puolet joukkueesta ennen deadlinea. Ei oikein mene järkeen.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-sopimus puretaan – Juho Lammikko vaihtaa maisemaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- NHL-megalupaus Gavin McKennan tapauksesta uudet tiedot – äiti mukana rajussa välikohtauksessa
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Tero Lehterältä suorat sanat, jos Suomen olisi pitänyt pelata Kanadaa vastaan: ”Turpaanlyöntikisa”
- Naisleijonien ja Kanadan välisen ottelun kohtalo selvillä!
- Naisleijonista vain 10 on pelikunnossa – ja synkempiä uutisia on luvassa
- Lähde: Leevi Teissala jättää TPS:n – uusi seura selvillä!
- Luovutus Kanadaa vastaan uhkaa – Naisleijonien harjoituksissa vain kymmenen pelaajaa!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n