Päätyykö haluttu lupaus NHL-supertähden vierelle? – ”Kuuntelemme mitä seurat sanovat”
NHL:ssä halutun lupauksen Jimmy Veseyn kohtalolle tulee lisäselvyyttä elokuun puolessa välissä, kun hänen oikeudet Buffalo Sabresin kanssa purkautuvat.
Veseyn leiri ei ole ollut halukas tekemään NHL-sopimusta Sabresiin, vaan katseet ovat olleet muualla.
Potentiaaliseksi kohteeksi on noussut vahvasti New York Rangersin lisäksi Chicago Blackhawks, jolla saattaa olla tarjolla melkoisen houkutteleva paikka 23-vuotiaalle laiturille.
Nimittäin supertähden Jonathan Toewsin ketjukaverina.
Blackhawks joutui luopumaan jälleen kovista nimistä kesällä ja se pystynee hyvin todennäköisesti houkuttelemaan Veseytä itselleen ison roolin pelaajaksi.
– Chicago tulee olemaan yksi joukkue, jonka kanssa haluamme keskustella elokuun 15. päivä, Veseyn agentti Peter Donatelli sanoi The Athleticin toimittajalle Scott Powersille.
– He ovat listalla, mutta se ei tarkoita sitä, että he olisivat jonkun muun edellä. Tällä hetkellä hänellä ei ole mitään hajua, että minne hän on menossa. Se on kuitenkin joukkueista kiinni, että miten he houkuttelevat häntä. On enemmänkin niin, että nyt kuuntelemme mitä seurat sanovat kuin niin, että mitä me sanomme, Donatelli jatkoi.
Viime kaudella Vesey valittiin yliopistosarjan arvokkaimmaksi pelaajaksi ja hän voitti arvostetun Hobey Baker Awardin.
Harvardin yliopistojoukkueessa Vesey iski NCAA-liigan 33 ottelussa tehot 24+22=46.
Tahti yliopistotasolla on ollut viime vuosina melkoisen kovaa, sillä jo tuota ennen kaudella 2014-2015 Vesey paukutti Harvardissa 37 otteluun 58 (32+36) tehopistettä.
Veseyn oikeudet olivat ensin hänet varanneen Nashville Predatorsin hallussa. Predators kuitenkin kauppasi oikeudet Sabresiin sen jälkeen, kun Veseyn leiri ilmoitti, ettei pelaaja tule tekemään sopimusta seuran kanssa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kisaturistit huomio! Yksi asia aiheuttaa olympialaisissa isoja ongelmia – ”Tällaista on Italiassa”
- SK: Joni Ortio hyppää kilpailijan leiriin Liigassa!
- Topi Nättinen antoi palaa – laukoi IS:lle kovan väitteen Kärppien oudosta tempauksesta
- Aleksander Barkovista kuului huikea uutinen!
- Tero Lehterältä suorat sanat olympialaisten olosuhteista
- IL: Vaasan Sport kävi ryöstöretkellä HIFK:ssa!
- Kurinpito jyrähti: Jokerit-hyökkääjälle pitkä pelikielto
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Yksi putosi pois olympiajoukkueesta – Leijonille uusi NHL-vahvistus!
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- SK: Ässät teki kaappauksen Ilveksen leiristä!