Suomalaishyökkääjä floppasi Ruotsissa – ”Päätin olla peluuttamatta häntä”
Kuva: Juha Tamminen
VIK Västerås ei ollut tyytyväinen suomalaishyökkääjä Ville Korhosen otteisiin.
Korhonen aloitti kuluneen kauden Bluesissa, mutta siirtyi talousvaiheuksissa rämpineestä seurasta Ruotsiin ja Västeråsiin joulukuussa.
29-vuotias laituri siirtyi länsinaapuriin isoin odotuksin ja teki sopimuksen kevääseen 2017 saakka. Kontrahti kuitenkin purettiin maanantaina.
Korhonen pelasi Västeråsin paidassa Allsvenskanissa, Ruotsin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla vain 15 ottelua pistein 2+2. Kaudella 2014-2015 Korhonen iski Liigassa Bluesin paidassa tehot 18+19=37, joten odotukset olivat korkeammalla.
– Se on ollut pidempi prosessi. Olin itse valmentajana kauden lopulla ja päätin olla peluuttamatta häntä, joten hän ei kuulunut ensi kauden suunnitelmiimme, Västeråsin pomo Andreas Appelgren toteaa seuransa verkkosivuilla.
Appelgrenin mukaan sopimuksen purkaminen sujui hyvässä hengessä ja molemmat osapuolet ovat tyytyväisiä ratkaisuun.
Korhonen palaa ensi kaudeksi takaisin Liigaan, sillä laituri on tehnyt sopimuksen Ässien kanssa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Synkkä tieto julki – Vegasille karu takaisku NHL-finaaleissa
- MTV:n paljastus: Leevi Teissalalla oli Liiga-diili valmiina – kariutui karulla tavalla!
- Kohuhyökkääjä palaamassa NHL:ään – Lähde: Tässä tuleva seura
- Liigan parhaat palkittiin – KooKoo juhli, Tappara kahmi tähdistöpaikkoja
- Stanley Cup -mestari iski siirtomarkkinoilla – nappasi suomalaispuolustajan
- Liigassa loistanut maajoukkuetähti: uusi seura
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Antero Mertarannalta yllättävä aluevaltaus – hyppää kehään Tallinnassa
- Doug Shedden: uusi päävalmentajapesti – suomalaislegenda mukaan valmennustiimiin
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Kärppien uusi pelaajahankinta lipsahti julki – somevideo ei jätä mitään arvailujen varaan
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Carl Klingberg: uusi Liiga-seura!
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- IS: Jesse Puljujärven MM-mitalin varastanutta henkilöä odottaa karu yllätys
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta