Hurjapalkkaiseksi flopiksi ajautunut ex-pakki siirtyy kehitysvalmentajaksi NHL-seuraan
NHL-uransa aikana yli 1000 runkosarjaottelua pelannut Wade Redden hyppää kehitysvalmentajan tehtäviin Nashville Predatorsiin.
Predators julkisti Reddenin nimeämisen maanantaina.
NHL-urallaan Redden nousi hyvin korkealle tasolle Ottawa Senatorsista, josta matka ei kuitenkaan jatkunut ruusuilla tanssiessa New York Rangersiin.
Rangers kaavaili hänestä uutta ykköspakkiaan, mutta Redden jäi flopiksi ja hänestä tuli hyvin kallispalkkainen puolustaja AHL-tasolle.
Reddenin, 39, kanssa Rangers teki kesällä 2008 yhteensä kuuden vuoden ja 39 miljoonan dollarin diilin.
Rangersissa ura lähti kuitenkin jyrkkään alamäkeen ja kauden 2010-2011 hän vietti jo kokonaan AHL:ssä.
NHL:ään hän palasi vielä kaudeksi 2012-2013, jolloin hän edusti niin St. Louis Bluesia kuin Boston Bruinsia.
Kesällä 2014 Redden ilmoitti lopettamisesta.
Kehitysvalmentajana Redden tulee auttamaan Predatorsin kehityspäällikkönä toimivaa Scott Nicholsia muun muassa Predatorsiin varattujen pelaajien kohdalla. Redden tulee antamaan varatuille pelaajille muun muassa vinkkejä ja oppeja matkan varrella, kun prospektit pyrkivät pääsemään mukaan Predatorsin NHL-miehistöön.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- IS:ltä yllättävä paljastus: Montreal ja Patrik Laine tekivät radikaalin diilin
- Lähde: Tshekkiläinen maalipyssy vaihtaa maisemaa – onko suuntana Liiga?
- Liigan pudotuspelit: JYPille heti karmea takaisku!
- Liigan pudotuspeliennakko – Ässät & Kiekko-Espoo: Voiko rumaa syöksykierrettä enää pysäyttää?
- Topi Niemelä: iso siirtohuhu!
- Juuse Saroksesta karmea uutinen!
- Liigan pudotuspeliennakko – Lukko & HPK: Ylivoimainen suosikki tarjoilee rajun kyykytyksen
- Ura ohi – yli 900 NHL-ottelun konkari iski luistimet naulaan!
- Nyt tuli paljastus – Patrik Laine meinattiin kaupata verivihollisen riveihin NHL:ssä!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä