Patrik Laineen saunakikka tuotti kohtuullisen onnistumisen – ”Kolme joukkueelle, pari itselle”
PIETARI. Leijonien riveissä Patrik Laine kertoili perjantaina, että hän aikoo valmistautua Ranska-otteluun hieman erillä tavalla.
Saunaa alle ja sitten peliin. Se oli toiminut kerran kaudella, milloin Laine oli iskenyt hattutempun.
Nyt: 1+1.
– Ei tullut kolmea maalia, mutta kolme pistettä joukkueelle ja pari pinnaa itselle. Ei muuta kuin jätetään se seuraavaan kertaan taas, Laine sanoi toisenlaisesta valmistautumisesta SuomiKiekko-sivustolle.
Lainetta oli myös hieman huolettanut se, että saako hän itsensä kunnolla hereille niinkin aikaisin kuin 12:15 alkavaan peliin.
No oliko vaikeuksia?
– Ei nyt hirveästi. Olisi sitä varmaan jäänyt nukkumaankin, mutta kivempi se oli lähteä pelaamaan. Ei nyt mitään hälyttävää kuitenkaan.
Entäpä pelistä. Miten kuvailet sitä?
– Ainakin henkilökohtaisesti ensimmäinen erä oli sellainen, että olisi voinut paremminkin pelata. Vähän sellaisia tyhmiä ratkaisuja. Järkevämmin olisi pitänyt pelata.
– Mutta sitten kun saatiin ensimmäinen maali, niin sitten lähti aukeamaan meidän pelaaminen. Saatiin hyviä pyörityksiä ja pari tärkeää onnistumista.
Aleksander Barkovin maalissa nimenomaan Laine oli ampumassa kiekkoa maalille, minkä Barkov ohjasi sisään.
Osumaa tarkisteltiin pitkään videolta, mutta lopulta se hyväksyttiin. Laineella ei ollut harmainta aavistusta siitä, miten tilanne lopulta meni.
– En mä itseasiassa nähnyt yhtään. Koitin vain silmät kiinni ampua sinne päin, niin en nähnyt kyllä yhtään millainen maali oli. Mutta se oli maali, se riittää meille.
Myöhemmin Laineen ketjukaveri Jussi Jokinen heitti mainion syötön Laineelle, mihin 18-vuotias laituri sai mailansa väliin.
– Ammattimiehen rystylätty tippui kyllä niin lapaan kuin voi vain tippua. Aika helppo oli rystyltä sivaltaa sisään. Tosi hyvä syöttö, Laine hehkutti.
Sunnuntaina Laine ja Leijonat kohtaavat Slovakian, ennen kuin tiistaina vastassa on Kanada. Slovakiaa Laine ei lähde vähättelemään.
– Tämä peli pitää käsitellä nopeasti ja keskittyä jo tulevaan. Voittojen tiellä ollaan pystytty menemään, se antaa hyvän itseluottamuksen. Siellä on kova haaste taas huomenna, pitää olla valmiimpi pelaamaan kuin tänään.
Laineen mukaan yksi helpottava tekijä tulee kuitenkin mukaan siinä, että peli alkaa sunnuntaina vasta 20.15.
– Ehkä se on vähän helpompi, kun on vähän aikaa herätellä itseään siinä kuin mitä tänään oli. Ei ole ihan niin aamusta.
Ilari Savonen, Pietari
Twitter: @ilarisavonen
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jättitreidi NHL:ssä! Artemi Panarin kaupattiin
- NHL:ssä jysähti uutispommi – Juuse Saros paljasti IS:lle hämmentävän totuuden
- Liiga-seuralta järkälemäinen hankinta: Haaviin maajoukkuepuolustaja
- Sport kiinnitti ruotsalaispuolustajan – ”Monikäyttöinen pelaaja”
- Näin paljon maksaa olut olympialaisten jääkiekko-otteluissa
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Patrik Kerkola: uusi Liiga-seura!
- Vatsatauti! Suomea uhkaa jopa luovutus Kanadaa vastaan – ”Koko ajan käydään keskustelua”
- Jättipommi: Risto Dufva sai uuden valmennuspestin!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!