Patrik Laine vitsaili NHL-kavereiden ohjeista – ”Ensi kerralla syötä kahdella nollaa vastaan”
PIETARI. Leijonilla kevään MM-kisoissa tehokkain pelaaja on tähän mennessä ollut Patrik Laine, joka keikkuu aivan pistepörssin kärkipaikoilla.
Laine, Aleksander Barkov ja Jussi Jokinen muodostivat jo MM-kisoja edeltäneessä USA-harjoituspelissä yhteisen ketjun, joka on ollut ainut, joka on pysynyt koossa koko matkan ajan.
Ketjussa pelaamisesta Laine on nauttinut huomattavan paljon.
– Pitää olla kyllä koko ajan hereillä. Kiekko voi tulla kyllä todella nopeaa takaisinkin. Jos kiekkoa lainaa sinne, niin se voi tulla myös sieltä. Joskus tottunut siihen, että välttämättä ei ole sitten niin paljoa kiekkoa saanut, niin tässä kyllä saa. Pystyy molemmille puolille jakaa kiekkoa vauhtiin. Huomaa, että siinä on kaksi huippupelaajaa vierellä. Helppo pelata, Laine kehuu.
Arvostusta lähteekin kovasti ympärille ja siitä, millaista vaikutusta ketjukavereilla on ollut Laineen pelaamiseen.
– Totta kai he nostavat omaa pelaamista. Esimerkiksi ”Sasha” on kuitenkin pelaaja, joka tekee ympärillä olevista parempia. Tuossa on samalla steppejä, joita voi ottaa itse tässä turnauksen aikana. Uskon, että ketjukaverit pystyvät siinä auttamaan.
Vinkkejä onkin tullut Jokiselta ja muilta jo pidemmän aikaa NHL:ssä pelanneilta kavereilta.
– Jussilta nyt ainakin. Ketjussa kun pelaa, niin palavereita piisaa kaikennäköisistä asioista. Tietysti se on hieno homma, että pystyy sitten myös kehittymään koko ajan. Pelien aikana ja välipäivinä sun muuta. Se on edellytys kuitenkin tässä lajissa. Hän on kuitenkin jonkun pelin pelannut ja muutamat kisat, niin kyllä sitä on hyviä neuvoja saanut häneltä ja tietysti (Mikko) Koivulta ja kumppaneilta.
– Ollut hienoa päästä heidän kanssa pelaamaan ja saada neuvoja heiltä.
Vinkeistä Laine heittää pientä vitsiä.
– Niitä on tullut Jussilta aika paljon. Jos joku pitää sanoa, niin ainakin se, että seuraavan kerran kun on kahdella nollaa vastaan, niin voi syöttää. Se nyt on ainakin yksi, minkä muistaa, Laine hymähtää.
Leijonien ja Kanadan välinen alkulohkon päätösottelu alkaa tiistaina kello 20.15.
Ilari Savonen, Pietari
Twitter: @ilarisavonen
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- TPS:llä katastrofaalinen ilta – tappiputki venyy ja paukkuu
- Viime hetken käänne: NHL-tähti ulos olympialaisista – Liigasta tuttu mies mukaan
- KooKoolta järkälemäinen sopimusuutinen: ”Tiedetään hyvänä tuloksentekijänä”
- Jokereiden päävalmentaja Tomek Valtonen pahoittelee asiatonta käytöstään: ”Mitä eilen pelin jälkeen tapahtui…”
- Naisleijonien ketjut Yhdysvaltoja vastaan julki!
- NHL-supertähti lähtee olympialaisiin karmeassa kunnossa – raju kuva julki
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- Vahvistus tuli: NHL:stä lähtöpassit saanut Juho Lammikko palaa tuttuun seuraan
- SuomiKiekon tiedot: Kaikki Naisleijonien pelaajat päässeet pois karanteenista!
- Norovirus levisi olympialaisissa – yksi joukkue eristetty!
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!