Lukko teki huippuvärväyksen KHL-jäiltä – ”Olemme seuranneet häntä jo vuosikausia”
Kuva: Ilari Isotalo
Rauman Lukko on vahvistanut puolustustaan Steven Seigolla.
Kanadalaispuolustaja on tehnyt ensi kauden kattavan kontrahdin Seigon kanssa. 25-vuotias kanukki pelasi viimeksi KHL:ssä, Riian Dinamossa. Miehen vyölle kertyi 53 matsia tehoin 4+15=19.
Lukon pelaajakoordinaattori Hannu Vanhatalo kertoo, että Seigoa on haviteltu Raumalle useaan otteeseen.
– Olemme seuranneet häntä jo vuosikausia ja hän on ollut meillä monivuotisen tarkkailun alla. Ensimmäisen kerran neuvottelimme jo useampi vuosi sitten hänen siirtymisestään Lukon A-junioreihin ja sen jälkeen olemme olleet neuvottelukosketuksissa useasti, Vanhatalo sanoo tiedotteessa.
Seigo pelasi TPS:ssä kaudet 2013-2015. Hän kirjautti tililleen 113 Liigapeliä pistein 11+26=37.
– Hän on kärkiparien puolustaja, joka on monipuolinen ja omaa sekä hyvät kiekolliset taidot että erittäin hyvän laukauksen. Ylivoimapelaaminen on yksi Seigon vahvuuksista ja hän on sitä pelannut paljon Turussa ja Riiassa. Tiedän, että hän hakee sellaista joukkuetta, jossa hän voi menestyä, Lukon päävalmentaja Juha Vuori kuvailee.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Edmonton teki kovan ratkaisun – kallispalkkaiselle floppivahdille karu uutinen
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä
- Hurja tutkalukema: Tässä on NHL:n nopein pelaaja
- NHL-veteraanin uskomaton teräsmiesputki venyy – nousi kaikkien aikojen kakkoseksi!
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Lähde: Liigasta tuttu pistetykki siirtyy uuteen seuraan!
- Oikeustieteen tohtorilta kova lausunto Liigan kohusikailusta: ”Ehdollista vankeutta pitäisi saada”
- Anze Kopitarilta huima temppu NHL:ssä – nousi kaikkien aikojen ykköseksi!
- Suomalaisvahti vapaille markkinoille? NHL-mies voi viedä työpaikan SHL:ssä
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- IL: Liigan nopein pelaaja loikkaa kilpailijan riveihin!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- IL: Kulisseissa muhii jättiyllätys – Liigaan uusi seura?
- Tapparasta lähtenyt Roby Järventie: iso huhu!
- SS: Joonas Lyytinen palaa Liigaan!
- Mikkelin Jukurit röyhkeänä: härski temppu toistuu