Leijonat kohti avauspeliä pienien ”outojen tilanteiden kautta” – ”Ei se haittaa ketään”
PIETARI. Leijonien osalta valmistautuminen perjantaina alkaviin MM-kisoihin ei ole mennyt aivan ruusuilla tanssiessa.
Lähtökohta oli toki jo se, että Leijonat sai koko joukkueen kokoon varsin myöhäisessä vaiheessa. Esimerkiksi Esa Lindell liittyi joukkueen mukaan ensimmäistä kertaa keskiviikkona.
Mutta vastaan on tullut myös paljon ulkopuolisia mutkia. Ensin parikin pelaajaa myöhästyi yhteisestä junasta, kun heidän viisumit eivät tulleet ajallaan mukaan.
Perille Pietariin päästyään Leijonat saivat huomata, että varusteet ovat… jossain. Eivät ainakaan perillä. Tarkemmin ne olivat ”Pietarin tullissa”.
Päävalmentaja Kari Jalosen mukaan muun muassa Aleksander Barkov jäi keskiviikkona illalla odottelemaan pidemmän tovin ajaksi sitä, että tulisivatko varusteet jossain vaiheessa.
Eivät tulleet. Tai tulivat, liian myöhään.
– Ei ne nyt silleen harmittanut, että ei päässyt jäälle. Oli ihan hyvä levätä. Kävin sitten salilla, otin pienen hien ja se riittää, Barkov kävi läpi haasteiden keskiviikkoa SuomiKiekko-sivustolle.
– Aina sitä toki jäälle haluaa, mutta ei tästä kukaan mitään stressiä ota. Ehkä vähän outo tilanne sattui tuohon, mutta ei se haittaa ketään. Kaikki ovat täällä ja tänään oli hyvä jää. Kaikki ovat valmiita huomiseen.
Leijonat esitteli torstaina ketjunsa, joilla se on lähdössä perjantain kisa-avaukseen. Barkovin ketju oli lopulta ainut, mikä ei ollut muuttunut siitä, mitä se esimerkiksi oli USA-ottelussa tiistaina.
– Pystytään varmasti joka pelissä tekemään maaleja. Pitää vain saada huomenna homma toimimaan. Mun mielestä ketjut ovat kohdillaan jo tuossa, ainakin treeneissä olivat. Näytti ihan hyvältä. Muutama palaveri tuohon ja yhdet jäät alle. Ihan hyvä siitä tulee, Barkov sanoo luottavaisena ketjustaan.
Ketjussa taitoa piisaa vaikka kuinka. Barkovin lisäksi NHL-kokemusta tuo Jussi Jokinen ja toisella laidalla viilettää suomalaisen kiekkoilun suurimpiin lupauksiin kuuluva Patrik Laine.
– Hyökkäysalueella ei ole hirveästi väliä, että kuka sillä kiekolla pelaa tai kuka on ampujana. Kaikki osaavat laukoa, kaikki osaavat syöttää. Enemmän sitten sentterinä yritän puolusta omissa, mutta toivotaan, että pelataan enemmän hyökkäyspäässä, Barkov käy läpi ketjun kuvioita.
Barkoville itselle Venäjällä pelattavat kisat tuovat pienen erityisaseman, sillä hän osaa kielen hyvin ja tietää kulttuurin.
– Mutta jääkiekkoa tänne on tultu pelaamaan kaikki.
Jääkiekkoa pelien osalta Leijonat lähtee pelaamaan perjantaina, kun vastassa on Valko-Venäjä. Tiedossa voi olla helpostikin haastava peli ja haastava alku turnaukselle.
Sitä Barkov ei kuitenkaan lähde liikaa ajattelemaan.
– Kaikki pelit täällä ovat kovia ja pitää olla heti alusta asti valmiina. Ei tässä mitään välipelejä oteta. Turnaus alkaa ja varmasti kaikilla on kova halu pelata Suomen maajoukkueelle.
– Ja ei me sitä mietitä, että mitä voi tapahtua. Erä kerrallaan, vaihto kerrallaan ja viisaasti omaa peliä, niin hyvä tulee. Ei tässä mitään paineita kannata ottaa, Barkov sanoo leppoisasti tulevasta.
Perjantain Suomen ja Valko-Venäjän ottelu alkaa kello 20:15.
Ilari Savonen, Pietari
Twitter: @ilarisavonen
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- JYP rysäytti hankinnan tiskiin – haaviin CHL-mestari!
- Varausarvonta tehty – Macklin Celebrinin NHL-seura selvisi!
- Huippuvahvistuksia MM-jäille – Sveitsi vahvistuu kahdella NHL:n tähtinimellä
- Jymypaukku! IS: Raimo Helminen päävalmentajaksi Liigaan
- Kanadalle viime hetken täsmävahvistuksia – superlupaus ja NHL-kärkivaraus rannalle MM-kisoista!
- Ehdokkaat NHL:n arvokkaimmaksi pelaajaksi julki – supertähti jäi tylysti rannalle
- Kiekko-Espoo rysäytti: Haaviin Nuorten Leijonien MM-kultahyökkääjä!
- NHL:n päävalmentajien tuolileikki käy kuumana – yksi seura julkisti nyt oman valintansa
- Tässä MM-kisojen uusin tähtinimi – 68 miljoonan dollarin NHL-floppi liittyy mukaan
- Seurapomo paljasti: Kärppien Leijonat-hyökkääjä ja HPK:sta tuttu suomalaistähti tähtäimessä!
- Jesse Puljujärvi ulos MM-kisoista – Discoveryn asiantuntijat nimesivät Leijonien MM-joukkueen
- HS: Konsta Helenius iski jääkylmän piikin Leijonat-johdolle
- MM-kisamatka ei kiinnosta – Tappara-tähdeltä tylyt terveiset Jukka Jaloselle
- Pelicans-tähti Lars Bryggman paljastaa: tässä ovat ensi kauden vaihtoehdot
- Lähde: Liiga-tähti Markus Nurmi löysi uuden joukkueen!
- Ilves teki kaappauksen huippuseurasta!
- HS: Jokerit dominoi pelaajamarkkinoita – hurjia muutoksia rosteriin!
- Kiekko-Espoo iski tiskiin neljä sopimusta – HIFK-puolustaja siirtyy Espooseen
- Aleksander Barkoville huima kunnianosoitus NHL:ssä!
- Lähde: Patrik Puistola vaihtaa maisemaa – tässä uusi seura!