HELSINKI. Leijonat esitteli viimeiset World Cup -valintansa perjantaina Helsingissä.

Mukaan syksyn turnaukseen nimettiin vielä seitsemän pelaajaa (lue lisää).

Iso mielenkiinto valintojen osalta kääntyi kevään MM-kisoissa loistaneisiin nuoremman polven nouseviin tähtiin.

Sekä Patrik Laine että Sebastian Aho löytyivät Leijonien listalta World Cup -valintojen osalta.

Molemmat ovat ottaneet Leijonien GM:n Jere Lehtisen mukaan huimia askeleita koko kauden ajan.

– Jos katsoo sitä esimerkiksi nuorten kisoista pudotuspeleihin ja he olivat molemmissa noissa aivan johtavia pelaajia. Sitten maajoukkueeseen ja turnauksen edetessä sama juttu. He ovat kavereita, jotka menevät todella nopeasti eteenpäin. Ja kaiken päälle tuossa on vielä aikaa tuonne syksylle ja turnauksen alkuun, Lehtinen miettii ja hehkuttaa perään:

– Kehittyminen on niin hopeaa ja se halu mennä eteenpäin siinä taustalla. Ja sellainen voittamisen halu on erittäin kova. Ihan huikeita kavereita meidän suomalaisessa jääkiekkoilussa.

Viimeisiä World Cup -valintoja Leijonien johtoryhmä mietti kovasti kevään MM-kisojen jälkeen. Aikaa viimeisille pohdinnoille oli noin viikko.

Juuri MM-kisoissa esimerkiksi Aho ja Laine antoivat viimeiset näytöt sille, että he kuuluvat syksyn World Cup -joukkueeseen.

– Pelattiin tuolla esimerkiksi kaksi peliä Kanadaa vastaan ja oli USA:ta vastaan. Molemmilla oli paljon NHL-pelaajia, samoin Venäjällä. He näyttivät noissa peleissä, että he pystyvät pelaamaan. Näyttivät sen tasonsa, Lehtinen miettii.

– Ylipäätänsä tuo turnaus oli hyvä mittari myös muille meidän pelaajille, että miten he pärjäävät. Ja hyvin he pärjäsivät. Pystyvät pelaamaan kovia pelejä ihan NHL-tason kavereita vastaan.

Askel pieneen kaukaloon

Oma kuvionsa syksyn World Cupissa on pieni kaukalo, mikä muun muassa muuttaa pelin kuvaa selvästi.

Väkevää kiekkokontrollia on vaikeampi toteuttaa, pelinopeus ja fyysisyys kasvavat.

Näistä asioista Lehtinen ei kuitenkaan näe ongelmia Laineen ja Ahon osalta.

– Molemmat ovat huippulahjakkuuksia peliälyltään ja pelinopeudeltaan. Tämmöiset pelaajat sisäistävät sen pelin niin nopeasti. Totta kai molemmat ovat pelanneet jotain turnauksia siellä ja he tietävät, että mikä se pienemmän kaukalon juttu on.

– En usko, että siitä tulee mitään ongelmaa. Ja voi muutenkin olla, että he tulevat olemaan joillakin leireillä Pohjois-Amerikassa jo ennen tuota turnausta. Se voi myös auttaa heillä.

Leijonien World Cup -joukkueessa on paljon nuorta osaamista mukana. Mutta kokematon-termiä Lehtinen ei lähde liittämään mukaan yhtälöön.

– Nämä nuoretkin pelaajat ovat jo kokeneita. He ovat voittaneet Liigassa mestaruuksia, ovat voittaneet nuorten MM-kisoja ja vielä siellä kotikisojen paineessa. Ja nyt keväällä nähtiin MM-kisoissa mitä he olivat siellä. He ovat henkisesti niin vahvoja.

– Ja sitten on tämä kokeneempi kaarti. (Mikko) Koivu, (Valtteri) Filppula, (Jussi) Jokinen. Siellä on kokemusta ja näkemystä näistä turnauksista paljon. En epäile yhtään, että nuoremmille tulee ongelmia. Ennakkoluulottomuus puhuu myös siinä.

Tätä kautta Lehtinen lähti ynnäilemään sitä, millainen joukkue Leijonilla on jalkeilla.

– Kyllähän se on ennakkoluuloton, nopea, liikkuva. Siinä on uskallusta ja siinä on paljon pelitaitoa. Ennakkoluulottomuus ja voitontahto huokuvat kokeneemmista pelaajista, mutta sitten taas tämä nuorempi sukupolvi on tuonut tuota vielä lisää. Uskalletaan pelata virheitä kaihtamatta. Koko ajan mennään eteenpäin, eikä jäädä virheisiin makaamaan. Uskalletaan ottaa se peli itselleen, eikä jäädä odottelemaan, mitä tuleva tuo.

– Meillä on tavallaan hyvä sekoitus kokenutta ja nuorta pelaajaa myös.