Rystylämäri, kermainen lätty ja ”menisi nyt piip sisään” – Tapparan ratkaisumaalin kuvaukset
TAMPERE. Tappara onnistui lauantaina tasoittamaan finaaleissa voitot, kun se kampesi HIFK:n yli lukemin 2-1.
Näin finaalisarja on nyt tilanteessa 1-1.
Ratkaisevan 2-1-maalin pääsi törkkäämään kesken kauden kirvesrintoihin siirtynyt Juhani Jasu, jolta löytyi monenlaisia kuvauksia osumalle.
– Olihan siinä kermainen lätty (Jukka) ”Jugi” Peltolalta. Ehdin kurvata jo siinä vähän maalin taakse ja näin kuin se liru ja liru. Ehti vain toivoa, että menisi nyt sisään.
– Eihän siinä lirumisessa pitkään mennyt, mutta se hetki siinä tuntui lähemmäs minuutilta. Olin sitten jo niin siellä kulmassa, ettei pystynyt vaikuttamaan mitenkään enää. Onneksi meni, Jasu kiitteli.
Myös itse laukauksen kuvaus oli osuva.
– Taisi olla se legendaarinen rystylämäri.
Tunnetasolla kyseinen nopea, mutta sillä hetkellä hitaasti edennyt tilanne herätti hyviä kuvailua.
– Olin vain että menis nyt piip sisään. Hetkeksi tuli pieni lamaantuminen, että menisikö se nyt ja vielä viimeinen spurtti, että ehtisi lyömään, mutta enhän mää siihen osunut. ”Paten” (Patrik Laineen) myös oli siinä takana että ”menis nyt sisään”.
Ja sen jälkeen tiedossa oli vapautunut tuuletus.
– Mitä tiukempi peli, niin sitä paremmalta se voitto tuntuu. Siinä vaiheessa uskalsi jo vähän miettiä, että me hoidetaan tämä loppuun.
Perjantai oli teiltä aika paha ohipeli Helsingissä. Pitikö käydä joukkueen kanssa keskusteluja vai tiesivätkö kaikki hyvin tarkkaan sen, että mitä tapahtui ja mitä nyt lauantaina pitää tehdä?
– Sekä että. Kyllähän se oli ohipeli, niin kuin sanoit. Eivät olleet yksilöt sillä tasolla, missä pitäisi olla. Eihän me oltu lähelläkään voittoa siinä pelissä. Otettiin steppejä oikeaan suuntaan tänään, mutta näkisin, että vielä pitää ottaa. Ja vielä on varaakin ottaa. Ihan ok mieli tässä, koska uskon, että meiltä löytyy vielä lisää.
Missä löytyy lisää?
– Henkisellä puolella näkisin että siellä on ja sitten varmaan on vielä pieniä pelillisiä juttuja. Keskialueen yli pitäisi päästä paremmin, koska HIFK pelaa sitä aika yllättävän hyvin. Ei olla ihan päästy sillä tavalla paineistamaan pakkeja mitä tarvisi päästä.
Finaalisarja jatkuu tiistaina Helsingissä.
Ilari Savonen, Tampere
Twitter: @ilarisavonen
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Topi Nättinen antoi palaa – laukoi IS:lle kovan väitteen Kärppien oudosta tempauksesta
- Aleksander Barkovista kuului huikea uutinen!
- Tero Lehterältä suorat sanat olympialaisten olosuhteista
- IL: Vaasan Sport kävi ryöstöretkellä HIFK:ssa!
- Kurinpito jyrähti: Jokerit-hyökkääjälle pitkä pelikielto
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Yksi putosi pois olympiajoukkueesta – Leijonille uusi NHL-vahvistus!
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Ilves: nuori puolustaja vuokralle toiseen Liiga-seuraan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- SK: Ässät teki kaappauksen Ilveksen leiristä!
- Näkökulma: Ilveksen ja Kiekko-Espoon vaihtokauppa paljastaa karun totuuden