TV5: Timo Jutila palaa kevään 2011 kohuihin – ”Väärää informaatiota”
TV5:llä esitettävässä Mertaranta ja legendat -ohjelmassa mukana oleva Timo Jutila palasi ”hänen päivässään” kevään 2011 tapahtumiin, milloin Leijonat voitti MM-kultaa Slovakiassa.
Leijonien juhlinnasta nousi silloin kovia otsikoita. Esimerkiksi paluu Suomeen sisälsi lentokentällä komelluksia ja eri tilanteet puhuttivat myös perään järjestetyssä toritapahtumassa.
Silloin yhtenä kyseenalaistuksen ja ihmettelyn kohteena oli Jutilan poissaolo torijuhlasta. Jutila itse sanoi olleensa sivussa nilkkatulehduksen takia, mitä kuitenkin alettiin epäilemään kovasti.
Tähän Jutila palaa ohjelmassa.
– Siinä oli väärää informaatiota. Mulla on oikeasti sellainen sairaus kuin psoriasis, se on tuolla veressä. Se saattaa iskeä silloin tällöin johonkin niveleen ja mulla iski se ennen ekaa peliä. Mä sanoin Harri Hakkaraiselle (Leijonien silloiselle lääkärille), että tää on aika koominen tilanne. Kisat eivät ole vielä alkaneet ja jalka on kuin jalkapallo. Oli tosi lähellä, ettei hän lähettänyt mua sairaalaan, Jutila käy läpi.
Jutila ei myöskään pitänyt siitä, miten tietyt tahot naureskelivat asialle ja sille, kun Jutila kertoi olleensa poissa nilkkatulehduksen takia torijuhlasta.
Mertaranta ja legendat -ohjelma, missä Jutila palaa kevään 2011 tapahtumiin, näkyy tänään TV5:llä kello 21.00.
Illan ohjelmaan liittyen Jutilan lausunnoista ensimmäisenä uutisoi Ilta-Sanomat.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Topi Nättinen antoi palaa – laukoi IS:lle kovan väitteen Kärppien oudosta tempauksesta
- Aleksander Barkovista kuului huikea uutinen!
- Tero Lehterältä suorat sanat olympialaisten olosuhteista
- IL: Vaasan Sport kävi ryöstöretkellä HIFK:ssa!
- Kurinpito jyrähti: Jokerit-hyökkääjälle pitkä pelikielto
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Yksi putosi pois olympiajoukkueesta – Leijonille uusi NHL-vahvistus!
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Ilves: nuori puolustaja vuokralle toiseen Liiga-seuraan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- SK: Ässät teki kaappauksen Ilveksen leiristä!
- Näkökulma: Ilveksen ja Kiekko-Espoon vaihtokauppa paljastaa karun totuuden