TPS-valmentaja avautui Kärppien luotsista: ”Pitää seurustelukerhoa tuomareiden kanssa”
TPS:n ja Kärppien välinen toinen puolivälieräottelu Turussa lauantaina oli erittäin värikäs.
Kärpät vei kamppailun selvästi nimiinsä, mutta välttämättä se ei ollut juttu, mistä nousi paljon puhetta kamppailun suhteen.
TPS otti ottelun loppuhetkillä peräti viisi pelirangaistusta ja yhteensä ottelun jäähymäärä oli 182 minuuttia.
Myös TPS:n päävalmentaja Ari-Pekka Selin lensi suihkuun ja sen myötä ottelua kommentoimassa oli TPS:n apuvalmentaja Jarno Pikkarainen.
Pikkarainen otti asialistalleen suoranaisen avautumisen sen jälkeen, kun hän oli myöntänyt Kärpät lauantaina paremmaksi joukkueeksi.
– Onnittelut Kärpille, olivat parempia tänään. Ei kahta sanaa. Aloitettiin hyvin ensimmäinen kymppi ja oli hyvärytmistä pelaamista, mutta sitten kaksi nopeaa maalia ja siihen meidän pakka vähän levisi. Lähti rytmi pelistä. 4-0 vielä toisen erän alkuun ja kyllä se aika pitkä takamatka sitten oli, Pikkarainen aloitti.
Sitten alkoi tulla syytöksiä lehdistötilaisuudessa vieressä istunutta Kärppien päävalmentajaa Lauri Marjamäkeä kohtaan.
– Määrätynlainen turhautuminen joukkueesta näkyi. Se mihin ei oltu tyytyväisiä, niin ensimmäisenä kiinni: vastustajan päävalmentaja pitää sellaista seurustelukerhoa vähän väliä tuomareiden kanssa, mikä ei kuulu tähän juttuun. Meidän päävalmentaja ei saa suunvuoroja ja siellä ei käydä kertomassa samoja juttuja. Meitä vähän varoitettiin, kun tähän sarjaan lähdettiin, miten hän vie muutamia median edustajia. Nyt se on tullut konkreettisesti esille. Se on ikävä piirre tässä, Pikkarainen tuhisi.
– Siitä ei ole kahta sanaa, Kärpät oli tänään parempi pelillisesti, ansaitsi voittonsa, mutta siellä oli tiettyjä juttuja meidän pelaajien takaraivossa jo eiliseltä, kun ei tullut ylivoimaa sun muuta. Ihan ymmärrettävää, että tulee turhautumista.
Sarja on nyt tasalukemissa 1-1. Seuraava kohtaaminen on ohjelmassa tiistaina Oulussa.
Lehdistötilaisuudesta video näkyy ylhäällä galleria-kohdassa. Lehdistötilaisuus alkaa kohdasta 10:25.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- USA:n kapteenilta vuolaat kehut Suomelle – paljasti olevansa huolissaan taudin leviämisestä
- Tero Lehterältä hämmentävä temppu USA-ottelussa: ”Nyt näette kun valmennus teki virheen”
- TPS:llä katastrofaalinen ilta – tappiputki venyy ja paukkuu
- Viime hetken käänne: NHL-tähti ulos olympialaisista – Liigasta tuttu mies mukaan
- KooKoolta järkälemäinen sopimusuutinen: ”Tiedetään hyvänä tuloksentekijänä”
- Jokereiden päävalmentaja Tomek Valtonen pahoittelee asiatonta käytöstään: ”Mitä eilen pelin jälkeen tapahtui…”
- Naisleijonien ketjut Yhdysvaltoja vastaan julki!
- NHL-supertähti lähtee olympialaisiin karmeassa kunnossa – raju kuva julki
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- Vahvistus tuli: NHL:stä lähtöpassit saanut Juho Lammikko palaa tuttuun seuraan
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”