Nashville menettämässä huippulupauksensa erikoisella tavalla – ”Ensimmäinen kerta urani aikana”
Nashville Predatorsin ja Jimmy Veseyn yhteinen tulevaisuus näyttää epätodennäköiseltä.
Vesey on Predatorsin varaus kesältä 2012. 22-vuotiaan hyökkääjän pelit yliopistosarja NCAA:ssa ja opiskelut Harvardin yliopistossa tulivat juuri päätökseen. Vesey on nyt siirtymässä ammattilaiseksi.
Predators ei kuitenkaan ole seura, jonka kanssa hän haluaa tehdä sopimuksen. Veseyn taustajoukot ilmoittivat tästä Predatorsin GM David Poilelle viime viikolla. Vesey haluaa vapaille markkinoille.
Vesey, hänen isänsä ja agenttinsa eivät ole halunneet tavata Predatorsin edustajia. Viime viikolla Poile oli seuraamassa Veseyn ottelua yhdessä apulais-GM Paul Fentonin ja pelaajakehityksen päällikön Scott Nicholin kanssa. Tapaaminen ei kuitenkaan käynyt päinsä.
– Tämä on outo tilanne. Emme ole koskaan saaneet keskustella yhdessä kaikkien osapuolten kanssa. Nichol on puhunut Veseyn kanssa viime päivinä kerran. Minä olen puhunut hänen isälleen kerran, agentin kanssa muutaman kerran. He eivät anna meidän keskustella yhdessä, Poile harmitteli The Tennesseanille.
Vielä helmikuussa tilanne oli toinen. Tuolloin Poile kertoi Veseylle pitävänsä tälle avoimen paikan joukkueessa ja pelaaja lupasi tehdä sopimuksen Predatorsin kanssa. Poile on pöyristynyt tapauksesta.
– Tämä on ensimmäinen kerta kun sanoin näin GM-urani aikana: uskon todella, että Vesey on saanut huonoja neuvoja ja ohjausta. Pelaaja haluaa yleensä vapaille markkinoille kasvattaakseen vaikutusvaltaansa ja hyötyäkseen taloudellisesti. Siitä ei ole kyse tässä tapauksessa, Poile painotti.
22-vuotiaan huippulupauksen isä Jim Vesey on Toronto Maple Leafsin pelaajatarkkailija. Jo viime vuoden puolella spekuloitiin sillä, että Maple Leafs yrittäisi havitella Veseytä riveihinsä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ruotsalaislehti: SHL-sentteri lähellä siirtoa Liigaan
- NHL:ssä ruma tappelu – joukkuekaveri itki, kommentaattori voivotteli
- Ässien Jarno Pikkarainen myöntää: ”Kiekko on pomppinut meille”
- Ilveksen entinen maalitykki vapaille markkinoille!
- Jyrki Aholta yllätysresepti Kiekko-Espoon kohtalon otteluun: “Tanssitaan vaikka humppaa bussissa”
- Huimaa draamaa Liigan pudotuspeleissä! Yhdellä seuralla jo selkä seinää vasten
- Ahneus iski! Toronto valmis kauppaamaan NHL-tähtensä
- KalPalle iso takaisku – Hugo Gallet pelikieltoon
- Nathan MacKinnonista tyly paljastus – Joonas Donskoi: ”Ei ollut helppoa”
- Leijonille surkea uutinen NHL:stä – Florida-tähti loukkaantui
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- IS:ltä yllättävä paljastus: Montreal ja Patrik Laine tekivät radikaalin diilin
- Nimet paperissa – Tappara jysäytti ison sopimusuutisen ensi kaudeksi!