Mestis-seura räväytti – kertarysäyksellä seitsemän uutta pelaajasopimusta
Kajaanin Hokki on tiedottanut uusista pelaajasopimuksista.
Kajaanilaisseura on kiinnittänyt useamman pelaajan ensi kaudelle. Hokki on tehnyt yksivuotisen jatkopestin Mikael Seppälän, Roni Viirlaksen, Sakari Turtiaisen ja Markus Korkiakosken kanssa.
Lisäksi joukkue on solminut Samu Pyykkösen ja Joni Piipposen kanssa kaksivuotiset jatkosopimukset. Heidän lisäksi ensi kaudelle joukkueessa jatkaa Matti Kaarlela, jonka syksyllä solmima sopimus kattaa myös ensi kauden.
– Olen tyytyväinen näihin tehtyihin jatkosopimuksiin, näillä saadaan jatkumoa joukkueen kokoonpanoon. Jari Laukkasen jatkosopimuksen myötä tämä nyt ilmoitettu lista olisi voinut olla pidempikin, mutta jatketaan rauhallisesti. Ensi kauden joukkueen rakentaminen on nyt hyvällä mallilla, Hokin pelaajakoordinaattori Joonas Karjalainen sanoo.
Jatkosopimusten solmineiden lisäksi Hokissa ensi kaudella pelaa myös Tino Kauppinen, joka oli joukkueen harjoitusringissä ennen kauden alkua. Kauppinen on pelannut kuluvan kauden ajan Hokin A-junioreissa 20 pelin verran, joissa puolustaja mätti taululle tehot 6+7=13. Kauppisen pesti Hokkiin on kaksivuotinen.
– Tinon hyvät peliesitykset omissa A-junioreissa poiki hänelle tammikuussa siirron yhteistyöseura Oulun Kärppien A-junioireihin ja nyt sopimuksen edustusjoukkueen kanssa ensi kaudesta, Karjalainen kertoo.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jättitreidi NHL:ssä! Artemi Panarin kaupattiin
- NHL:ssä jysähti uutispommi – Juuse Saros paljasti IS:lle hämmentävän totuuden
- Liiga-seuralta järkälemäinen hankinta: Haaviin maajoukkuepuolustaja
- Sport kiinnitti ruotsalaispuolustajan – ”Monikäyttöinen pelaaja”
- Näin paljon maksaa olut olympialaisten jääkiekko-otteluissa
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Patrik Kerkola: uusi Liiga-seura!
- Vatsatauti! Suomea uhkaa jopa luovutus Kanadaa vastaan – ”Koko ajan käydään keskustelua”
- Jättipommi: Risto Dufva sai uuden valmennuspestin!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!