Liigaseuran luotsina pätkäpestillä oleva puhuu tulevaisuudesta: ”Sille ei ole mitään aikarajaa”
Kuva: Juha Tamminen
Liigaseura HPK:n päävalmentajaksi loppukauden mittaisen pätkän ajaksi saapunut Olli Salo on nousevia suomalaisia valmentajanimiä.
Salo on luotsannut HPK:n A-junioreita hyvään menestykseen, sillä kahden viime kauden aikana HPK:n A-juniorit ovat ottaneet niin kultaa kuin hopeaa Salon alaisuudessa.
Nyt eteen puolestaan aukeni tilaisuus Liigan puolella.
Mikä on iso mahdollisuus Salolle.
– Sehän se syy oli, miksi tähän tartuin. Saa huikeaa kokemusta ja oppii joka päivä uutta. Ja jos joka päivä oppisi jotain uutta, niin kyllähän siinä jäisi jo aika paljon lyhyeltäkin matkalta käteen, Salo pohtii SuomiKiekko-sivustolle.
Niin, tulevaisuus. Usein pelaajilta kysytään, että mitä tavoitteita heillä on tulevaisuuden suhteen. ”Päästä NHL:ään, Eurooppaan yms.”, ne vilisevät vastauksissa.
Mutta totta kai saman voi kysyä valmentajalta.
Miten itse nä4t tulevaisuuden? Mitä tavoittelet, Olli Salo?
– Kyllähän totta kai tavoitteena on liigavalmennus. Vielä kun nuori valmentaja (32 vuotta) on, niin pitää mennä pala kerrallaan ja ottaa kaikki oppi itselleen ja olla sitten jonakin päivänä ihan alusta alkaen liigassa päävalmentajana.
– Mutta ei sille ole mitään aikarajaa tai tämmöistä. Pala kerrallaan ja nyt keskitytään tähän projektiin ja katsotaan sitten kauden päätteeksi, että mitä tuleva tuo, Salo miettii.
HPK on tällä hetkellä Liigassa viimeisenä ja matkaa alempaan pudotuspeliviivaan on 13 pistettä. Kun runkosarjaotteluita HPK:lla on jäljellä enää 13, on kauden jatkuminen kevään peleissä varsin ison kiven takana.
– Uusi matkahan tässä tavallaan on menossa ja paljon on pieniä asioita mitä meidän pitää koko ajan käydä läpi. Tässä tulee vastaan kovia paikkoja. Joskus otetaan askeleita taakse ja joskus askeleita eteenpäin, tuore HPK-luotsi sanelee taipaleen alkuhetkillä.
Mitä ne pienet asiat sitten ovat?
– No ne liittyvät tuohon kiekolliseen pelaamiseen, että pystyttäisiin paremmin paineen alta lähteä rakentamaan sitä peliä ja rakentamaan laadukkaammin. Mennään nyt pala kerrallaan ja katsotaan sitten, että mihin päädytään.
– Mutta kyllä meiltä pitää välittyä energinen ja hyvä kiekollinen pelaaminen näissä runkosarjan lopun peleissä, Salo lupailee ja vaatii.
Ilari Savonen
Twitter: @ilarisavonen
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Synkkä tieto julki – Vegasille karu takaisku NHL-finaaleissa
- MTV:n paljastus: Leevi Teissalalla oli Liiga-diili valmiina – kariutui karulla tavalla!
- Kohuhyökkääjä palaamassa NHL:ään – Lähde: Tässä tuleva seura
- Liigan parhaat palkittiin – KooKoo juhli, Tappara kahmi tähdistöpaikkoja
- Stanley Cup -mestari iski siirtomarkkinoilla – nappasi suomalaispuolustajan
- Liigassa loistanut maajoukkuetähti: uusi seura
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Antero Mertarannalta yllättävä aluevaltaus – hyppää kehään Tallinnassa
- Doug Shedden: uusi päävalmentajapesti – suomalaislegenda mukaan valmennustiimiin
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Kärppien uusi pelaajahankinta lipsahti julki – somevideo ei jätä mitään arvailujen varaan
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Carl Klingberg: uusi Liiga-seura!
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- IS: Jesse Puljujärven MM-mitalin varastanutta henkilöä odottaa karu yllätys
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta