Kommentti: Menestystä janoava Florida erikoisessa tilanteessa – ”Ei mitään järkeä”
Florida Panthersin kokeneen hyökkääjän Dave Bollandin tilanne on mielenkiintoinen.
Bolland on Panthersin eniten tienaava hyökkääjä. 29-vuotias sentteri teki kesällä 2014 viisivuotisen ja 27,5 miljoonan dollarin arvoisen sopimuksen. Kanadalainen on 5,5 miljoonan dollarin vuosiansioillaan parhaiten palkattu hyökkääjä Panthersissa.
Bolland ei ole pelannut peliäkään NHL:ssä yli kahteen kuukauteen. Hänen edellinen ottelunsa joulukuun 12. päivä Boston Bruinsia vastaan. Tämän jälkeen hän kävi kahden ottelun mittaisella visiitillä AHL:ssä. Viimeksi mies oli pelipaita päällä 19. joulukuuta.
Panthers ei ole tiedottanut kaksinkertaisen Stanley Cup -voittaja Bollandin tilanteesta tarkemmin. AHL-komennuksellaan Bolland satutti nilkkaansa, joka on saanut osumaa jo aiemmin. Kaudella 2013-2014 luistin viilsi Bollandin vasemmasta nilkasta jänteen poikki.
Mikäli Bolland olisi pelikyvytön, niin silloin hänet olisi luultavasti laitettu sairastuvan puolelle eli merkitty IR-listalle palkkakulujen säästämiseksi. Jostain syystä Panthers ei kuitenkaan ole tehnyt näin. Virallisesti mies on siis terve, muttei ole mahtunut pelaavaan kokoonpanoon pitkään aikaan.
Bolland vie yhden paikan 23 pelaajan rosterista, vaikka käytännössä Panthersilla on ollut käytössään vain 22 pelaajaa. Herää kysymys, että miksi Panthers ei aseta Bollandia sairaslistalle ja nosta kehiin uutta miestä?
Yksi vaihtoehto lienee se, että Panthers aikoo ostaa Bollandin sopimuksestaan ulos kesällä. Tämä ei käy päinsä, jos pelaaja on loukkaantuneena. Tämän vuoksi Panthersin ei kannata laittaa miestä loukkaantuneiden listalle, jos tavoitteena on päästä pelaajasta eroon. Tämäkään selitys ei kuulosta järkevältä. Jos Bolland ei ole pelannut otteluakaan joulukuun jälkeen, niin on vaikea väittää ettei pelaaja olisi loukkaantunut.
Joka tapauksessa Bollandin tapaus on äärimmäisen mielenkiintoinen. Panthersilla on mahdollisuudet menestyä tällä kaudella. Miksi seura siis jatkuvasti pitää rosterissaan vain 22 miestä, jotka pelaavat? Siinä ei vaikuttaisi olevan mitään järkeä.
Eemeli Pienimaa
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ässien Jarno Pikkarainen myöntää: ”Kiekko on pomppinut meille”
- Ilveksen entinen maalitykki vapaille markkinoille!
- Jyrki Aholta yllätysresepti Kiekko-Espoon kohtalon otteluun: “Tanssitaan vaikka humppaa bussissa”
- Huimaa draamaa Liigan pudotuspeleissä! Yhdellä seuralla jo selkä seinää vasten
- Ahneus iski! Toronto valmis kauppaamaan NHL-tähtensä
- KalPalle iso takaisku – Hugo Gallet pelikieltoon
- Nathan MacKinnonista tyly paljastus – Joonas Donskoi: ”Ei ollut helppoa”
- Leijonille surkea uutinen NHL:stä – Florida-tähti loukkaantui
- SaiPassa loistanut Ville Petman loukkaantui – kuljetettiin paareilla sairaalaan
- Liigan pudotuspelit käyntiin – KalPa iski HIFK:n kanveesiin
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- Nimet paperissa – Tappara jysäytti ison sopimusuutisen ensi kaudeksi!
- Jarno Pikkarainen: tämä on Petteri Riihisen tilanne nyt