Raimo Helminen liittyy Jokereiden valmennustiimiin ensi kaudeksi.

Helminen on osa Jukka Jalosen valmennusryhmää tulevalla kaudella.

– Raipen myötä saamme tiimiin kokeneen pelaajataustaisen jäsenen, joka on ehtinyt myös valmentaa pitkään. Hän tuo mukanaan erityisesti hyökkäys- ja ylivoimapelin osaamista. Olemme erittäin iloisia, että Raipe päätti tulla mukaan Jokereihin, GM Jari Kurri sanoo tiedotteessa.

Peliuransa jälkeen Helminen on valmentanut Ilveksessä sekä KHL:ssä Barys Astanassa ja Riian Dinamossa.

-On hienoa tulla mukaan Jari Kurrin ja Jukka Jalosen tiimiin ensi kaudeksi ja nähdä, millainen on suomalainen KHL-organisaatio. Tässä sarjassa työskentely on ollut jo tähän asti mielenkiintoista. Usko on kova suomalaiseen tekemiseen, Helminen kuvailee.

Jokereiden Jalosen johtamaan valmennusryhmään kuuluvat ensi kaudella Helmisen lisäksi Hannu Virta ja Markus Ketterer.