Entinen KHL-suomalaisvahti tyrmää hurjan kiekkohuhun: ”En pyytänyt amputoimaan sitä”
KHL:ssä Gagarin Cupia juhlinut Fredrik Norrena tyrmää varsin hurjan kiekkohuhun, jonka mukaan hän olisi pyytänyt amputoimaan sormensa pudotuspelien aikana mestaruusvuonna 2009.
Norrena loukkasi vaarallisesti mailakäden nimettömän sormensa aamujäillä. Sportbo-sivuston haastattelussa Norrena kertoo, että nimetön käytännössä murskaantui sen jäädessä torjuntatilanteessa mailan varren ja kiekon väliin.
– Se oli erittäin paha murtuma. Mietin heti, että kausi oli siinä. Pelasin pari viikkoa puudutuspiikeillä ja kolmesti sormi piti jäädyttää pelin aikana, sillä en kyennyt pitämään mailaa kädessäni, Norrena kertoo venäläisaviisille.
Legenda kertoo, että olisit pyytänyt jopa sormen amputoimista, jotta voit jatkaa pelaamista pudotuspeleissä?
– Ei, se ei todellakaan ole totta [Norrena nauraa]. Sellainen riski oli olemassa. Sormi täytyi leikata kesken välierien, sillä se tulehtui. Se oli vaarallista. Enkä tiedä mitä olisi tapahtunut, jos sitä ei oltaisi leikattu. Halusin säilyttää sormeni.
Leikkaus kannatti, sillä jo yhdeksän päivän kuluttua Norrena oli taas tositoimissa ja pelasi finaalissa, jonka jälkeen Norrena oli juhlittu sankari.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jättitreidi NHL:ssä! Artemi Panarin kaupattiin
- NHL:ssä jysähti uutispommi – Juuse Saros paljasti IS:lle hämmentävän totuuden
- Liiga-seuralta järkälemäinen hankinta: Haaviin maajoukkuepuolustaja
- Sport kiinnitti ruotsalaispuolustajan – ”Monikäyttöinen pelaaja”
- Näin paljon maksaa olut olympialaisten jääkiekko-otteluissa
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Patrik Kerkola: uusi Liiga-seura!
- Vatsatauti! Suomea uhkaa jopa luovutus Kanadaa vastaan – ”Koko ajan käydään keskustelua”
- Jättipommi: Risto Dufva sai uuden valmennuspestin!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!