Suomalaispelaaja niittää menestystä Aasian liigassa – iskenyt kovemmat tehot kuin Esa Tikkanen

32-vuotias suomalaispuolustaja Matti Näätänen pelaa ensimmäistä kauttaan ylikansallisessa Aasian liigassa.
Urallaan 125 ottelua Liigassakin pelannut Näätänen teki viime kesänä sopimuksen kiinalaisen China Dragonin kanssa. Shanghaista kotoisin oleva joukkue pelaa Aasian liigassa, jossa on mukana joukkueita myös Japanista, Etelä-Koreasta ja Venäjältä.
- Olen aiemminkin yrittänyt päästä tähän sarjaan, mutta tänne on vaikea päästä. Ulkomaalaiset pelaajat ovat yleensä aika kovia, Näätänen sanoo Karjalaisen haastattelussa.
Näätänen on sarjan kolmanneksi tehokkain pakki iskettyään 42 peliin tehot 13+21=34. Hän on joukkueensa ja koko sarjan ainoa suomalaispelaaja.
China Dragonissa on kiinalais- ja japanilaispelaajien lisäksi kaksi pohjoisamerikkalaista pelaajaa.
- Kyllä siinä on huomannut, että kiinalaiset ovat oma ryhmänsä, japanilaiset yksi ryhmä ja minä ja pohjoisamerikkalaiset yksi. Kun valmentaja pitää puhetta, tulkki kääntää sen kolmelle eri kielelle, Näätänen kertoo.
Suomalaispelaajat Aasian liigassa ovat harvinaisia. Kaudella 2004-2005 Aasian liigassa pelasi kolme suomalaista: Esa Tikkanen, Marco Poulsen ja Vesa Ponto. Tikkanen iski 30 peliin tehot 8+17=25. Näätänen on siis tehnyt pakin tontilta kovemmat tehot kuin 40-vuotiaana tositoimiin palannut viiden Stanley Cupin Tikkanen.
Suomalaisten piste-ennätykseen on kuitenkin vielä matkaa. Hyökkääjä Poulsen takoi 41 peliin pisteet 17+33=50.
Karjalaisen artikkeliin pääset käsiksi tästä.
Päivitetty 30.1. 10:34: Tikkasen syöttöpisteet
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Hurja vahvistus: NHL-maalitykki lähtee MM-kisoihin
- Leijonat tekee yhden ison muutoksen MM-kisoissa!
- Jokereilta jättiuutinen – kasa uusia sopimuksia julki!
- Uskomatonta draamaa – NHL-megatähti teki oman maalin vain 0,4 sekuntia ennen loppua
- Antti Pennanen: tästä kohauttaneessa ”väsymys”-kommentissa oli kyse
- Tässä ovat Leijonien ketjut seuraavaan otteluun Ranskaa vastaan
- Suomalaissensaation kausi päättyi Pohjois-Amerikassa – saako Leijonat vahvistuksen?
- MM-kisoissa kuohui – tuomari pyysi anteeksi Leijonien vastustajalta
- Lähde: Tapparan ulkomaalaisvahvistus siirtyy KHL:ään
- GM vertasi suomalaislupausta NHL-legendaan – kova näkemys ensi kaudesta
- Urheilucast: Tässä Antti Tyrväisen uusi Liiga-seura!
- Kärppien hyökkääjä loikkaa toiseen Liiga-seuraan
- Olli Jokisen HIFK:lta yllätysveto: NHL-konkari mukaan!
- Tehomies jättää Liigan – lataa suorat sanat: ”Suomi on nähty”
- IL: Liiga-seuralta huima kaappaus – Leijonat-puolustaja haaviin!
- SHL:n mestariseura hyvästeli kaksi suomalaista – toinen matkalla Liigaan
- IL: Jokerit tekemässä huiman hankinnan mestari-KalPasta
- Jukurit hankki kolme uutta pelaajaa – Sportin työmyyrä saapuu koeajalle
- MTV: Suomen NHL-tähti sanoi ”kiitos ei” MM-kisoille
- Suomalaissensaation kausi päättyi Pohjois-Amerikassa – saako Leijonat vahvistuksen?