Mestis-seuralla hurja loukkaantumissuma – Liiga-apu paikkaa erikoista maalivahtitilannetta
Kuva: Ilari Isotalo
JOENSUU. Mestiksessä vahvan syksyn pelannut Jokipojat on joutunut viime kierroksilla kovaan loukkaantumissumaan.
Kuvaavaa oli, ettei viime lauantain Jukurit-pelissä kukaan seuran neljästä kärkitorjujasta ollut pelikuntoinen.
Normaalisti Mestiksessä kiekkoja pysäyttelevät Samuel Jukuri ja Mikael Edellman olivat loukkaantuneet. A-junnuista tuttu Juho Ratilainen oli puolestaan sairastumisen takia sivussa. Jopa B-junnuissa kiekkoja normaalisti pysäyttelevä Antti Makkonen oli kokoonpanon ulkopuolella vamman takia.
Silloin apuun tuli Sport, joka lainasi Timo Niemeä alunperin yhdeksi otteluksi.
Vaikea maalivahtitilanne ei ole paljoa helpottanut tällä viikolla. Vaikka A-junnuista tuttu Ratilainen on jo tervehtynyt, lainaa Jokipojat Niemeä vielä keskiviikon kotiottelussa Kiekko-Vantaata vastaan.
Joensuulaisten kokoonpano-ongelmat eivät rajoitu pelkästään maalivahtiosastolle. Seuran mukaan sivussa ovat ainakin puolustajat Elmeri Laamanen, Santeri Arousva, Matti Koistinen, Henry Torn, Jere Niemelä ja Jari Lievonen sekä hyökkääjät Kasimir Puruskainen, Ville Silvast ja Teemu Nissinen.
Ilari Isotalo, Joensuu
Twitter: @IlariIsotalo
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jättitreidi NHL:ssä! Artemi Panarin kaupattiin
- NHL:ssä jysähti uutispommi – Juuse Saros paljasti IS:lle hämmentävän totuuden
- Liiga-seuralta järkälemäinen hankinta: Haaviin maajoukkuepuolustaja
- Sport kiinnitti ruotsalaispuolustajan – ”Monikäyttöinen pelaaja”
- Näin paljon maksaa olut olympialaisten jääkiekko-otteluissa
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Patrik Kerkola: uusi Liiga-seura!
- Vatsatauti! Suomea uhkaa jopa luovutus Kanadaa vastaan – ”Koko ajan käydään keskustelua”
- Jättipommi: Risto Dufva sai uuden valmennuspestin!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!