Leijona-rouhija ei löytänyt taistelupareja Ruotsin puolelta: ”Eivät uskaltaneet…”
HELSINKI. Nuorten Leijonien nelosketjussa raatanut Juho Lammikko oli jälleen elementissään, kun Suomi kaatoi Ruotsin 2-1.
Uransa kovimmassa paikassa viihtynyt järkäle nautti länsinaapurin kaatamisesta.
– Huikea peli meiltä. Ensimmäinen erä oli vielä hakemista, mutta uskottiin silti, että peli kääntyy vielä meille. Ja niinhän se kääntyi, Lammikko summasi pelin jälkeen SuomiKiekko-sivustolle.
Tilanne oli vielä avauserän aikana vaikea. Ruotsi puolusti Suomen pois maalin edustalta ja johti kamppailua pitkään Rasmus Asplundin maalilla.
Erätauon aikana kotijoukkueen ilme muuttui.
– Pohdittiin, ettei tällaisia pelejä tule usein. Ruvettiin taistelemaan ja herättiin peliin mukaan, Lammikko pohti.
Peli kääntyi toisessa erässä kahdella pikaisella maalilla. Sen jälkeen joukkueista Ruotsi pyöri pelin ulkopuolella.
– Ei heillä hirveästi paikkoja ollut. Puolustettiin hyvin ja pelattiin järkevästi.
Tuttua rouhimista
Lammikon oma ilta oli tuttua nelosketjun varmaa pelaamista. – Mukava siellä oli kulmissa rouhia sekä yrittää vääntää ja painia. Sitä tuttua oman roolin peliä ja logolle pelaamista. Löytyikö taistelupareja? – Ei ne uskaltaneet… ei vaiskaan. Siellä on paljon hyviä pelaaja ja Ruotsikin pelasi fyysisesti. Mutta niin pelattiin mekin ja oltiin tänään parempia. Ansaitiin kyllä voitto, Lammikko kiteytti. Lammikon taival jatkuu tiistaina finaalissa. Sitä ei tarvinnut paljoa hehkuttaa porilaiselle. – En ole koskaan oikein voittanut mitään. Mutta nyt edessä on MM-finaali kotikisoissa. Sitä isompaa peliä ei varmasti pääse pelaamaan, Lammikko tunnelmoi ennen poistumistaan pukukopin suojaan. Suomi kohtaa joko USA:n tai Venäjän tiistaina klo 20.38 alkavassa finaalissa. Ilari Isotalo, Helsinki Twitter: @IlariIsotaloLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Viime hetken käänne: NHL-tähti ulos olympialaisista – Liigasta tuttu mies mukaan
- KooKoolta järkälemäinen sopimusuutinen: ”Tiedetään hyvänä tuloksentekijänä”
- Jokereiden päävalmentaja Tomek Valtonen pahoittelee asiatonta käytöstään: ”Mitä eilen pelin jälkeen tapahtui…”
- Naisleijonien ketjut Yhdysvaltoja vastaan julki!
- NHL-supertähti lähtee olympialaisiin karmeassa kunnossa – raju kuva julki
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- Vahvistus tuli: NHL:stä lähtöpassit saanut Juho Lammikko palaa tuttuun seuraan
- SuomiKiekon tiedot: Kaikki Naisleijonien pelaajat päässeet pois karanteenista!
- Norovirus levisi olympialaisissa – yksi joukkue eristetty!
- Nämä Liiga-pelaajat valittiin olympialaisiin – yhdellä maalla hurja edustus Suomesta
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!