Jokerit aloittaa kahden ottelun mittaisen pienen vieraskiertueen tänään sunnuntaina, kun se saa vastaansa HK Vitjazin.

Siihen otteluun se lähtee dramaattinen tappio allaan, sillä kotiottelussa perjantaina se oli jo mennä kohti kolmea pistettä, kunnes loppuhetkillä kuviot muuttuivat.

Vain 17 sekuntia ennen kolmannen erän loppua Ilja Nikulinin kuti pomppi sisään ja toi Dinamo Moskovan tasoihin.

Voittomaalikilpailussa yksikään Jokereiden yrittäjä ei onnistunut ja näin Dinamon suomalaispuolustaja Juuso Hietanen nousi sankariksi omalla yrityksellään.

– Kyllä tässä kurkistaa se v:llä alkava sana. Todella harmittava loppu, kun meillä oli vielä se peli hallussa. Kyllä ottaa päähän, Jokereiden hyökkäyksestä Jesse Joensuu harmitteli kyseisen kamppailun jälkeen.

Jokerit menetti myös Dinamo-ottelussa tanskalaispuolustajan Philip Larsenin pois vahvuudesta, kun hän sai mailan kurkun alueelle.

Larsen on sivussa vieraskiertueelta ja samalla Jokereiden kokoonpanoon ja ketjuihin tapahtuu useampi muukin muutos.

Haaste nimeltä Säteri

Jokereiden valmennusjohto kun on laittanut käytännössä kaikki ketjut uusiksi Dinamo Moskova -pelin jälkeen.

Ykkösketjuun Peter Reginin ja Brandon Kozunin vierelle on nostettu uusi hankinta Pascal Pelletier, joka on vielä hakenut parasta virettään.

Kakkosketjussa toinen uusi hankinta Tim Kennedy on laitettu nyt laitahyökkääjän tontille. Sentterinä ketjussa toimii Jere Sallinen, toisella laidallaan viime pelin huilannut Niklas Hagman. Kolmosketjuun Niko Kapasen ja Juhamatti Aaltosen vierelle on laitettu viime peleissä pirteästi esiintynyt ja kehuja saanut Pekka Jormakka.

Nelosketjussa mukaan hyppää Jani Rita, puolustuksessa taas Larsenin tilalle nousee Daine Todd.

Sunnuntain vastustaja Vitjaz on jo kertaalleen käynyt kiusaamassa Jokereita Hartwall Arenalla, kun silloin se haki kaksi pistettä mukaansa voittomaalikilpailusta tulleen 2-1-voiton myötä. Syksyn pelissä todella isona nimenä toimi Vitjazin maalilla torjuva suomalaisveskari Harri Säteri, joka torjui ottelussa peräti 46 kertaa.

Säteri on saanut erittäin paljon vastuuta Vitjazin maalilla ja hän onkin torjunut toiseksi eniten (minuuteissa laskettuna) KHL:ssä tällä kaudella. Vain Ufan Niklas Svedberg on saanut enemmän peliaikaa kuin Säteri.

Eivätkä tilastot Säterillä kovin huonoilta näytä. 44 ottelussa torjuntaprosentti on ollut peräti 93,0.

Vitjazin riveistä löytyy myös kaksi muutakin suomalaista: Teemu Eronen ja Olli Palola. Eronen on ollut Vitjazin tehokkain puolustaja 18 (4+14) tehopisteellä. Palola puolestaan ei ole ollut ihan tehokkain hyökkääjä, sillä kahden viime kauden liigan maalipörssin voittaja on iskenyt vain tehot 1+4=5.

Vitjaz on tällä hetkellä läntisen konferenssin toiseksi viimeisenä sijalla 13. 48 ottelusta se on kerännyt kasaan 52 pistettä.

Jokerit on edelleen lännen toisena, kun sillä koossa on 45 ottelusta 82 pistettä.

Kertoimet (NordicBet)

HK Vitjaz-Jokerit, sunnuntai 10.1.2016. klo 16.00.
4.05 – 4.40 – 1.75

Ilari Savonen
Twitter: @ilarisavonen