Kolumni: Liiga ja vaarallisilla vesillä liikkumista

Liigassa tiistain kierroksella puhuttaneeksi tilanteeksi (Juha Leimun huikean hattutempun lisäksi) nousi Porissa pelatun Ässien ja Kärppien kohtaamisen taklaus, missä Kärppien Ivan Huml loukkaantui.
Ässien puolustaja Tapio Sammalkangas tuli vauhdilla perse edellä päin Humlia ja täräytti voimakkaan taklauksen oululaisjoukkueen tshekkihyökkääjään.
Taklaus sekä osuu päähän että se on tehty kyynärpäällä.
Sitä tukee esimerkiksi se, että Humlin vamma on sen muotoinen, että kyynärpään kärki on osunut häntä hieman silmän alle poskeen. Mikäli osuma olisi tullut kyynärvarrella, ei osuman jälki olisi yhtä terävä.
Taklaus olisi ollut hieno ja näyttävä, mikäli Sammalkangas ei olisi tehnyt saattoliikettä kyynärpäällään. On totta kai luonnollista, että taklauksen yhteydessä kädet tekevät pienen nousevan liikkeen, mutta se ei ole mikään selitys sille, jos kädet kohdistuvat kohti taklattavan päätä.
Ja on totta kai fakta, että tilanteesa Huml on kyyryssä, mistä moni on käyttänyt nimitystä ”pää alhaalla”. Huml on 187 senttiä pitkä ja kyyryasennossa eli peliasennossa hän on noin keskivertoisen liigapelaajan pituinen eli noin 180 sentin korkeudella.
Eli jos tilanteessa olisi ollut keskivertopelaaja, eikä Huml, olisi taklaus osunut suoraan päähän vaikka se pää olisi ollut aivan ”pystyssä”. Taklattavan vastuu on totta kai keskustelun aihe myös tässäkin, mutta se ei mitenkään nollaa sitä, että taklaus on silti osunut aivan suoraan päähän.
Mutta nyt se kummallisuus.
On todella huolestuttavaa, että alkukauden kovan keskustelun jälkeen, joka kohdistui nimenomaan päähän kohdistuneisiin taklauksiin, Liigan päävideotuomareiden taholta ollaan sitä mieltä, että on ihan ok taklata kyynärpäällä päähän.
Näin voi todeta, sillä päävideotuomari oli tulkinnut tapauksen niin, ettei tilanne vaadi kurinpitokäsittelyä. Mikä on todella kummallista.
Ja se on todella vaarallisilla vesillä liikkumista Liigan toimijoiden puolelta.
Ja tämä siksi, koska päähän kohdistuneet taklaukset pitäisi viedä pienelläkin syyllä aina kurinpidon käsittelyyn. Se ei ole aihe, mihin voidaan suhtautua yhtään mitenkään vähätellen tyylillä ”no eihän tosa nyt ollu sitte yhtään mitään!” Kaikki päähän kohdistuneet taklaukset pitäisi saada kitkettyä pois jääkiekosta ja tämmöiset linjaukset sotivat jyrkästi sitä vastaan. Niitä kannustavia kantoja ei vain saa olla. Niihin pitää suhtautua hyvin suurella huolella.
Kärpät teki valituksen päätöksestä ja Liiga otti tapauksen kurinpidon käsittelyyn.
Mikä sitten on oikea tuomio, 1 tai 2 tai 3 peliä, niin silti tässä tapauksessa kusi nyt silmään aika monta tahoa.
Ensinnäkin yhden virheen tekivät jo jäällä neljä tuomaria. Aivan varmasti joku näki ja havaitsi sen, että taklaus tärähti suoraan päähän. Mikä taas tekee aivan älyttömäksi sen, että Sammalkangas selvisi pelissä ilman rangaistusta.
Myös Sammalkankaan omat kommentit olivat aivan naurettavia tapaukseen liittyen. Mikäli taklaus osuu päähän, et missään nimessä voi sanoa haastattelussa ”nuo kuuluvat peliin”. Aivan sama yritätkö puhua minkä tahansa puolustelun kautta, niin ei noin vain voi sanoa. Se on vastustajan kunnniattomuutta, oli sitten itse taklauksen tarkoitus mikä tahansa.
Liigassa uudeksi tuomaripäälliköksi nimetyn Jyri Rönnin työstä on kantautunut hyviä viestejä ja hänen toimiaan kohtaan on vaikea luoda mitenkään isoja epäillyksiä. Rönn on osaava henkilö kyseiseen pestiin, eikä hänen toimintaansa tarvitse suhtautua mitenkään negatiivisen ennakkoluuloisesti.
Mutta se, että päähän kohdistuneiden taklauksen kanssa aletaan pelleilemään, ei ole lainkaan hyväksyttävää.
Tarkennuksen paikka. Niin Rönniltä tuomareille kuin päävideotuomaritasolla.
Ilari Savonen
Twitter: @ilarisavonen
VEDONLYÖJÄ.COM
LYÖ VETOA AMMATTILAISTEN VIHJEILLÄ
- Saat ensimmäisen vihjeen ilmaiseksi koodilla “VALIOLIIGACOM“.
- Tilillesi lisätään ilmainen vihje.
- Voit ostaa lisää krediittejä koska tahansa!
- Jukurit-tähti Max Ellis: Uusi seura
- Yhdysvallat julkisti leiriryhmänsä jääkiekon olympiaturnaukseen – superlupaus jäi rannalle
- Kärpät julkisti kapteenistonsa – Leijonat-ikoni korvaa Marko Anttilan
- Aitio: Olli Jokinen tienaa HIFK:ssa ”posketonta” jättipalkkaa – ”Järjettömiä summia”
- MM-kisojen otteluohjelma julkistettiin – näin Leijonat pelaa
- Milan Lucic yrittää paluuta NHL:ään – tässä uusi seura
- Sopimus purettu! JYP-puolustaja vaihtaa maisemaa
- Kiekko-Espoolle isot tappiot – seura avasi syitä
- NHL-seuran ykköstykki siirtohuhuissa – tämä seura kiinnostunut
- SaiPa takoi huipputuloksen: ”Olemme hyvin tyytyväisiä”
- Ilvekseltä karu tiedote
- Nähdäänkö Jani Hakanpää pian Kärpissä? Kultaleijonalta suora vastaus IL:lle
- Jokerit-tähti: seura vaihtuu!
- MTV Urheilu: Liiga-seuran harjoituksissa yllättävä näky – huippunimi mukana!
- Aitio: Jokerit valmistelee isoa liikettä kulisseissa!
- Raati on puhunut: tässä NHL:n 20 parasta puolustajaa
- Jokerien maalitykki: Uusi seura
- Pelicansin tähtihyökkääjä vaihtaa seuraa Liigassa! MTV Urheilu: Tässä uusi osoite
- Huima arvio: Tässä NHL:n 2000-luvun tähdistöketju!
- Veli-Matti Savinainen saapui TPS:ään – teki heti yhden huomion