Pitkin syksyä Jokereita kohtaan on annettu rumpua siitä, että se tarvitsisi lisää hyökkäysvoimaa itselleen. Näille tarvetta tuli vielä erityisesti sen jälkeen, kun Tommi Huhtala loukkaantui Karjala-turnauksessa. Jokerit kuitenkin nappasi lopulta kolme hyökkääjää itselleen, kun seuraan saapuivat Tim Kennedy, Roope Talaja ja Pascal Pelletier. Viime päivät ja ehkäpä jopa ennemmänkin viime viikot ovat olleet kiireisiä Jokereiden GM:lle Jari Kurrille. – Deadline KHL:ssä on kuitenkin niin hullu päivä kuin 25. joulukuuta, mikä tuottaa omalla tavalla haasteita. Meillä on ollut todella paljon loukkaantumisia, mikä on ollut tietenkin ikävä juttu. Ukkoja kuitenkin tarvitaan, kun lähdetään kevättä kohden. Pitää olla resursseja tarpeeksi, kun lähdetään painimaan isoista peleistä, Kurri sanoo SuomiKiekko-sivustolle. Syksyn aikana Jokerit on ollut loukkaantumissumien keskellä ja välillä esimerkiksi normaalisti puolustajan tontilla pelaavia pakkeja on pistetty viilettämään hyökkääjinä. – Ei osannut odottaa kauden alussa tämmöistä rumbaa. Mutta tämä on tätä ja nyt ollaan tyytyväisiä siitä, että saatiin semmoisia kavereita, jotka tuovat tuohon joukkueeseen johtajuutta ja vähän sellaista jämäkkyyttä pitkässä juoksussa, Kurri puhuu hankinnoista. Mutta aivan sormia napsauttelemalla asiat eivät ole tapahtuneet. Jokereista on puhuttu jo pidemmän aikaa siihen malliin, että miksei organisaatio hanki sitä ja tätä. – Markkinoilla ei oikein ollut hirvittävästi nimiä tai ainakaan meidän resursseihin sopivia tai saatavilla olevia. Ei sinänsä helppoa ollut. Ihmiset luulevat, että kun olet hankkimassa pelaajia, niin mikset vain mene ja osta niitä. Mutta ei se vaan niin mene. – Kyllä tuossa pitää taustat ja asiat selvittää. Mutta kyllä me sitten saatiin sitä mitä haluttiin, Kurri tuumaa. Hyökkääjäpuolelle oli kuitenkin selkeää tarvetta, minkä Kurri myös myönsi. – Tietenkään pakkipäässä ei voi hirvittävästi tulla loukkaantumisia, se on selvä. Mutta toivotaan ettei tule mitään isompia vastaan ja pystytään menemään näillä. Jokereilla ohjelmassa on vuoden viimeisten päivien yhteydessä sekä vuoden vaihteen kohdalla Sveitsissä pelattava Spengler Cup, missä Jokerit oli mukana myös viime vuonna. Silloin Jokerit otti mukaansa muutaman erillisen vahvistuksen turnausta varten. Nyt tätä ei ole tapahtumassa. – En usko. Meillä on omasta takaa kuitenkin pelaajia siinä määrin, että pystytään vetämään turnaus läpi ”omilla”. Toivotaan ainakin näin, Kurri valoittaa. Ilari Savonen Twitter: @ilarisavonen

LUE MYÖS: