Leijonista tuttu maalitykki palannut Liigaan: ”Nautin jälleen pelaamisesta”
Kuva: Juha Tamminen
HELSINKI. Vaikka KooKoon kolmen pelin voittoputki katkesi HIFK:n vieraana perjantaina, jätti 2-4-tappio joukkueelle myös hyviä signaaleja.
Ottelun jälkeen haastatteluun saapui varsin luottavainen Juha-Pekka Haataja.
– On saatu vietyä pakettia eteenpäin. Voitot ovat tuoneet itseluottamusta ja uskoa tekemiseen. Se näkyy nyt tekemisessä varsinkin kärkijoukkueita vastaan, kokenut maalitykki luonnehti SuomiKiekko-sivustolle.
– Täytyy muistaa, että olemme nousijajoukkue: meillä on kokeneita jätkiä, mutta myös paljon pelaajia, jotka ovat pitkään seilanneet Mestiksen ja Liigan välimaastossa. He huomaavat hiljalleen, ettei touhu ole täällä sen kummempaa.
Haataja on itse ehtinyt pelata joukkueen riveissä nyt 10 ottelua. Jo siinä ajassa hyökkääjä on nähnyt isoja askelia parempaa kohden.
– Tapparaa vastaan pelattiin pari viikkoa sitten ja hävittiin 6-1. Siinä ei ollut mitään palaa ja pelattiin todella huonosti. Siinä mielessä olemme ottaneet kärkijoukkueita vastaan isoja askelia. Ja se on tullut sen uskon kautta, Haataja pohti.
Paluu Suomeen maistunut
Haatajan eleistä aistii, että paluu Suomeen ja Liigaan on maistunut. KooKoo on saanut tuoreen vahvistusken myötä tärkeää kokemusta ja rutiinia joukkueeseensa. – Voi sanoa, että nautin jälleen pelaamisesta. Vastuuta on tullut on päässyt pelaamaan pitkästä aikaa omilla vahvuuksilla. Alkukausi sujui MODOssa, missä homma päättyi lopulta roolin pienenemiseen ja lopulta sopimuksen purkuun. Vaikean syksyn jälkeen peli maistuu. – Tuntuu, että Suomen kiekko sopii itselle paljon paremmin. Meillä on täällä hyvät raamit, joiden sisällä saa soveltaa ehkä hieman enemmän. Se on tuonut rentoutta ja onnistumisia, tehot 3+5=8 nakuttanut Haataja kiteytti. Ilari Isotalo, Helsinki Twitter: @IlariIsotaloLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Vatsatauti! Suomea uhkaa jopa luovutus Kanadaa vastaan – ”Koko ajan käydään keskustelua”
- Jättipommi: Risto Dufva sai uuden valmennuspestin!
- Katastrofi! Naisleijonien joukkueessa riehuu vatsatauti
- Kisaturistit huomio! Yksi asia aiheuttaa olympialaisissa isoja ongelmia – ”Tällaista on Italiassa”
- SK: Joni Ortio hyppää kilpailijan leiriin Liigassa!
- Topi Nättinen antoi palaa – laukoi IS:lle kovan väitteen Kärppien oudosta tempauksesta
- Aleksander Barkovista kuului huikea uutinen!
- Tero Lehterältä suorat sanat olympialaisten olosuhteista
- IL: Vaasan Sport kävi ryöstöretkellä HIFK:ssa!
- Kurinpito jyrähti: Jokerit-hyökkääjälle pitkä pelikielto
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- SK: Ässät teki kaappauksen Ilveksen leiristä!