Jokipoikien Janne Väyrynen nousi viikonlopun ilmaveivillään suomalaisen kiekkokansan huulille.

Haukat-kasvatti otti kiekon näppärästi haltuun ja käänsi salamannopeasti kiekon ilmassa veivaten TUTO Hockeyn maaliin (Katso video).

Somehittiä kelpaa veivata edestakas. Maali oli jopa koko kansan rakastamassa ilmaveivigenressä uudenlainen temppu.

Tässä vaiheessa eräs Mikael Granlund muistuttaisi, ettei ilmaveivistä saa kuin yhden maalin. Ja sen tekeminen on yhtä maukasta kuin minkä muun maalin tekeminen.

Hehkutetaan silti. Ovela osuma oli samalla loistava esimerkki nuoren Jokipojat-hyökkääjän maalintekijän lahjoista. Väyrynen on nimittäin nimi, joka kannattaa viimeistään nyt painaa mieleen.

23-vuotias hyökkääjä on malliesimerkki myöhäisheränneisestä kiekkoilijasta. Sellaisesta pelaajaprofiilista, joka on hyötynyt parhaalla mahdollisella tavalla Mestiksen nykytilanteesta.

18 otteluun syntyneet tehot 10+6=16 ovat hurjat lukemat nuorukaiselle, joka kiekkoili vielä muutama kausi sitten Haukkojen riveissä kakkosdivarissa.

Vielä viime kaudella nuorukainen haki paikkaansa Jukureiden joukkueesta mahtumatta edes pelaamaan Mestis-ryhmässä. Tie vei lopulta lainapestille Suomi-sarjassa pelanneeseen Jokipoikiin.

Meno oli heti tyrmäävää. Väyrynen nakutti viime keväänä maan kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla 20 ottelussa tehot 19+15=34, kun perinteinen joensuulaisseura marssi koko Suomi-sarjan voittoon.

Vahva kevät antoi osvittaa, että Väyrynen pystyy pelaamaan myös Mestiksessä hyvää jääkiekkoa. Mennyt syksy on ollut silti todellinen yllätys.

Mikä on mahdollistanut sensaatiomaisen syksyn? Tehojen takaa löytyy hurjalla itseluottamuksella kiekkoileva isokokoinen torni, joka laukoo joka paikasta.

Väyrynen on ennen kaikkea pelaaja, joka on päässyt pelaamaan puhtaasti vahvuuksillaan. Vaikka liike on ajottainkin vielä hieman tönkköä, on Väyrysen suurin ase on puhdas maalintekijän vaisto. Tähän yhdistetään päälle mainio laukaus, jolla Väyrynen on saanut tehtyä hurjaa jälkeä alkukaudesta.

Jokipojat-hyökkäjän kaltaiset yksilöt ovat samalla arvovaltatappion kokeneen Mestiksen tämän hetken suurin valttikortti. Sarjassa pystyy loistamaan, vaikkei olisikaan täysin kokonaisvaltainen pelaaja.

Sen myötä peleissä sattuu ja tapahtuu molemmissa päissä kaukaloa. Mestis-kiekon viihdyttävyyselementti ei ole ainakaan hävinnyt minnekkään.

Ongelma on vain se, ettei tuottetta osata mainostaa tai kohdentaa Jääkiekkoliiton toimesta kenellekkään.

Sen myötä Väyrysen kaltainen maalipyssy jää helposti piiloon. Tai ainakin ennen kuin laituri pääsee kokeilemaan lanseeraamaansa ilmaveivikikkaa uudelleen jonkin liigaseuran matkassa.

Ilari Isotalo
Twitter: @IlariIsotalo