Venäläiskatsojilta typerää käytöstä – Jokereiden pelissä hattuja jäälle kamppailun ollessa kesken
Kuva: Ilari Isotalo
Tsheljabinskissä kotijoukkue Traktorin ja Jokereiden välisen ottelun toinen erä oli varsin maalirikas.
Jokereiden kannalta kiekko vain livahti liian monta kertaa omiin, kun toisen erän jälkeen taululla komeilivat lukemat 5-1.
Kotijoukkueella viidennen maalin iski Dmitri Pestunov, joka sai samalla hattutempun täyteen.
Ohjauksella tullutta maalia kuulutettiin pelin oltua jo pahasti kesken, minkä jälkeen venäläiskatsojilta nähtiin typerää käyttäytymistä.
Hattutempun kunniaksi jäätä kohden alkoi lentää hattuja, joista yksi myös päätyi jäälle. Tähän Jokereiden kapteeni Niko Kapanen oli kompastua, mutta se ei suinkaan saanut ottelun tuomaristoa viheltämään pilliinsä.
Seruaavalla pelikatkolla hattuja heitettiin sitten useampi jäälle.
Kaiken lisäksi hattutemppu otettiin lopulta pois Pestunovilta, sillä Traktorin viides osuma merkattiin lopulta Andrei Popoville.
Traktorin neljännen osuman jälkeen ruotsalaisvahti Henrik Karlsson lähti vaihtoon mailat plekseihin paukkuen. Tilalle tolppien väliin Jokereilla asteli Riku Helenius.
Heleniuskaan ei lopulta pystynyt pysäyttämään Traktoria maalintekokarkeloissa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Yli 300 NHL-ottelun puolustaja ollut koko kauden pelaamatta – nyt löytyi uusi seura
- USA:n kapteenilta vuolaat kehut Suomelle – paljasti olevansa huolissaan taudin leviämisestä
- Tero Lehterältä hämmentävä temppu USA-ottelussa: ”Nyt näette kun valmennus teki virheen”
- TPS:llä katastrofaalinen ilta – tappiputki venyy ja paukkuu
- Viime hetken käänne: NHL-tähti ulos olympialaisista – Liigasta tuttu mies mukaan
- KooKoolta järkälemäinen sopimusuutinen: ”Tiedetään hyvänä tuloksentekijänä”
- Jokereiden päävalmentaja Tomek Valtonen pahoittelee asiatonta käytöstään: ”Mitä eilen pelin jälkeen tapahtui…”
- Naisleijonien ketjut Yhdysvaltoja vastaan julki!
- NHL-supertähti lähtee olympialaisiin karmeassa kunnossa – raju kuva julki
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?