Tappiopelissä paljon hyvää Erkka Westerlundin mukaan – yksi selkeä parannuskohde
Kuva: Ilari Isotalo
Jokerit kärsi sunnuntain KHL-kierroksella niukan tappion sarjan kärkiseuralle Lokomotiville.
Kamppailu oli vielä kolmannen erän alussa 1-1, mutta yksi ylivoimamaali ja yksi tyhjiin tehty osuma käänsivät pelin Lokomotiville.
Ilmeeseen joukkojensa osalta Jokereiden päävalmentaja Erkka Westerlund oli tyytyväinen.
– Tämä oli vähän pudotuspelimäinen peli, missä oli kaksi hyvää joukkuetta vastakkain. Pelasimme hyvän pelin, missä kokonaisuus oli ihan hyvä. Mutta se ei vaan riitä näissä peleissä, Westerlund kertasi seuran verkkosivuilla.
– Lopussa tuli muutama vahinko, mistä vastustaja pääsi tekemään ensin 1-2 ja sitten vähän helposti tulleen osuman tyhjiin. Mutta se on näissä peleissä vain niin pienestä kiinni.
Yksi selkeä parannuskohde nousi Westerlundilla näkemyksissä esille.
– Hyökkäyksien päättäminen ennen kaikkea tasakentällisin on isoimpia asioita, missä pitää parantaa. Pitää löytää se tie sinne maalin eteen ja pitää pystyä pelaamaan sitä kiekkoa innokkaammin sinne. Sitten hyödyntää tilanteita siellä.
– Sama tietenkin on ylivoimassa, mutta ennen kaikkea tasakentällisin suoraviivaisuutta kaivataan ehdottomasti, Westerlund linjasi.
Jokerit sai myös hieman huonompia uutisia kesken sunnuntain ottelun, kun joukkueen paras pistemies Brandon Kozun tippui leikistä pois ensimmäisessä erässä. Kozunia taklattiin päähän, minkä jälkeen hän ei enää pelannut.
– Katsotaan nyt mikä on tilanne sitten seuraavaa peliä ajatellen, Westerlund sanoi Kozunista.
Seuraava ottelu Jokereilla on edessä tiistaina, kun vierasottelussa vastassa on HK Sotshi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- USA:n kapteenilta vuolaat kehut Suomelle – paljasti olevansa huolissaan taudin leviämisestä
- Tero Lehterältä hämmentävä temppu USA-ottelussa: ”Nyt näette kun valmennus teki virheen”
- TPS:llä katastrofaalinen ilta – tappiputki venyy ja paukkuu
- Viime hetken käänne: NHL-tähti ulos olympialaisista – Liigasta tuttu mies mukaan
- KooKoolta järkälemäinen sopimusuutinen: ”Tiedetään hyvänä tuloksentekijänä”
- Jokereiden päävalmentaja Tomek Valtonen pahoittelee asiatonta käytöstään: ”Mitä eilen pelin jälkeen tapahtui…”
- Naisleijonien ketjut Yhdysvaltoja vastaan julki!
- NHL-supertähti lähtee olympialaisiin karmeassa kunnossa – raju kuva julki
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- Vahvistus tuli: NHL:stä lähtöpassit saanut Juho Lammikko palaa tuttuun seuraan
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”