Lukko jysäytti! Julkaisi pitkän sopimuksen supertähtensä kanssa
Kuva: Ilari Isotalo
Lukko solminut kolmen vuoden jatkosopimuksen joukkueen ykköstähti Ville Vahalahden kanssa.
Vahalahti kiekkoilee Raumalla näin ollen keväseen 2019 asti. Seura julkaisi sopimuksen verkkosivuillaan.
– Hieno kaupunki, hienot kannattajat. Tahdon olla osa tätä yhteisöä, Vahalahti hehkutti.
Vahalahti saapui Raumalle kasvattajaseurastaan TPS:stä kesällä 2013 ja on siitä lähtien edustanut Lukkoa. 37-vuotias hyökkääjä on ollut kahdella edelliskaudella joukkueensa paras pistemies, viimeistellen ensimmäisellä Lukko-kaudellaan pelaamassaan 59 runkosarjan ottelussa yhden kauden tehopiste-ennätyksensä 20+32=52 ja pudotuspeleissä 15 ottelussa tehot 6+7=13.
Kyseisen kauden päätteeksi Vahalahti voitti Liigan pistepörssin tehtyään enemmän maaleja kuin tasapisteisiin yltänyt Ilveksen Michael Keränen ja hänet valittiin myös Liigan tähdistökentälliseen.
Viime kaudella 57 pelaamassaan ottelussa Vahalahti kirjautti tehot 10+38=48, jotka oikeuttivat koko Liigan pistepörssin kuudenteen sijaan.
Loukkaantuminen kolmannessa puolivälieräottelussa KalPaa vastaan katkaisi miehen kauden ja pudotuspelit jäivät kolmeen otteluun, tehoin 2+1=3. Hän palasi tositoimiin tällä kaudella ennakoitua aiemmin, syyskuun lopulla pelatussa Pelicans-ottelussa.
Vahalahti on aktiivipelaajista Liigan kaikkien aikojen pistepörssin ykkönen runkosarjassa, sillä hän on viimeistellyt 827 pelaamassaan ottelussa yhteensä 228 täysosumaa ja antanut 346 maaliin johtanutta syöttöä.
Hän on pelannut kotimaan lisäksi Ruotsissa, Linköpingin riveissä kaudella 2007-08. Matkalta jäi käteen Elitserien-hopea.
183-senttinen ja 86-kiloinen, vasemmalta laukova kokenut hyökkääjä on voittanut urallaan SM-kultaa neljästi (1999, 2000, 2001, 2010), kertaalleen SM-hopeaa (2004) sekä kerran SM-pronssia Lukon riveissä (2014).
Vahalahti kuuluu nyt toista kautta myös Lukon kapteenistoon.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sport kiinnitti ruotsalaispuolustajan – ”Monikäyttöinen pelaaja”
- Näin paljon maksaa olut olympialaisten jääkiekko-otteluissa
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Patrik Kerkola: uusi Liiga-seura!
- Vatsatauti! Suomea uhkaa jopa luovutus Kanadaa vastaan – ”Koko ajan käydään keskustelua”
- Jättipommi: Risto Dufva sai uuden valmennuspestin!
- Katastrofi! Naisleijonien joukkueessa riehuu vatsatauti
- Kisaturistit huomio! Yksi asia aiheuttaa olympialaisissa isoja ongelmia – ”Tällaista on Italiassa”
- SK: Joni Ortio hyppää kilpailijan leiriin Liigassa!
- Topi Nättinen antoi palaa – laukoi IS:lle kovan väitteen Kärppien oudosta tempauksesta
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- SK: Ässät teki kaappauksen Ilveksen leiristä!