Kommentti: Carolina Hurricanesin tulevaa kautta voi pitää välikautena
Suomi-sivuilla TET-harjoittelijana kaksi viikkoa toimiva yläkoululainen Markus Leskinen pohdiskeli Carolina Hurricanesin tulevaisuutta.
***
Carolina Hurricanesin viime kausi oli pettymys, sillä joukkue jäi divisioonansa viimeiseksi. Joukkue kuitenkin hieman ryhdistäytyi kauden edetessä ja pelasikin parhaat pelinsä keväällä.
Jos jotain positiivista viime kaudesta halutaan hakea, niin Carolina oli pudotuspelien ulkopuolelle jääneiden joukkueiden kolmanneksi paras kiekonhallintaa tukevissa tilastoissa.
Bill Peters aloittaa toisen kautensa joukkueen päävalmentajana. Hän toimi aiemmin Mike Babcockin apuvalmentajana Detroitissa. Peters haluaa Carolinan pelaavan kiekonhallintaan sekä kurinalaisuuteen perustuvaa jääkiekkoa.
Hyökkäyksessä joukkueen tärkeimpiä pelaajia ovat veljekset Eric ja Jordan Staal. Eric on joukkueen kapteeni, ja hän on toiminut Carolinan ykkössentterinä jo 10 kauden ajan.
Vaikka Ericin pistesaldo on laskenut hänen parhaimmista vuosistaan, on hän monipuolisempi pelaaja kuin nuorempana. Täytyy silti muistaa, että hän on jo 30-vuotias, joten häntä varmasti yritetään kaupata kauden aikana johonkin toiseen NHL-joukkueeseen.
Pikkuveli Jordan on joukkueensa peliä hyvin tasoittava kakkossentteri. Hän on yksi Carolinan nuoren joukkueen kokeneimpia pelaajia. Silti Jordanin ura junnaa tällä hetkellä paikallaan.
Puolustuksessa isoa vastuuta kantavat nuoret pelaajat. Viime kesän NHL-draftista Hurricanes varasi erittäin lupaavan puolustajan Noah Hanifinin, joka tulee olemaan muutaman vuoden päästä yksi NHL:n parhaimpia puolustajia.
Hanifin saanee jo ensi kaudella paljon peliaikaa Carolinassa. Lisäksi taustatukea antaa 23-vuotias Justin Faulk, joka on hyvä kiekollinen puolustaja sekä vaarallinen ylivoimapelaaja.
Maalivahtiosastolle joukkue hankki Vancouver Canucksista ruotsalaisen Eddie Läckin. Läckillä onkin elämänsä tilaisuus ottaa ykkösmaalivahdin tontti epävarmasti viime kausina pelanneen Cam Wardin nenän edestä.
Carolinan aika ei ole kuitenkaan vielä ensi kaudella, joten joukkueen ensi kausi tulee olemaan välikausi. Hurricanes tarvitsisi hyökkäykseen enemmän maalintekovoimaa tulevaisuutta ajatellen.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lähde: tästä syystä Darnell Nurse haluaa ulos Edmontonista
- Liiga-seurat ruotsalaissentterin perässä – valitsi rahakkaan tarjouksen ulkomailta
- TPS vahvisti maalivahtiosastoaan: ”Jäi hyvä maku”
- HS: Kiekko-Espoolle taas ruma taloudellinen selkäsauna
- VB: Liiga-seura naarasi vahvistuksen Pohjois-Amerikasta – pelannut Suomessa ennenkin
- The Fourth Period: Darnell Nurse hyväksyisi siirron ainakin näihin NHL-seuroihin
- Leevi Teissala löysi uuden joukkueen!
- Vegas Golden Knightsille tipahti surkeita uutisia NHL-finaaleissa
- John Tortorella tulistui toimittajalle tappion jälkeen: ”Ei h*lvetti”
- Sebastian Aholta jäätävä temppu – Carolina nousi voiton päähän Stanley Cupista!
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Kärppien uusi pelaajahankinta lipsahti julki – somevideo ei jätä mitään arvailujen varaan
- Patrik Laineen vaimo jätti tunteikkaat hyvästit – ”Eniten jään kaipaamaan…”
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Carl Klingberg: uusi Liiga-seura!
- IS: Jesse Puljujärven MM-mitalin varastanutta henkilöä odottaa karu yllätys
- Jarmo Kekäläinen yritti hankkia NHL-supertähden – nyt tapahtui iso käänne!
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta