Kärpät ravistellut ketjujaan – näillä kohti KooKoo-peliä!
Kuva: Juha Tamminen
Lauantain liigakierroksella ohjelmassa on yhteensä kuusi ottelua. Oulussa yhteen iskevät Kärpät ja KooKoo.
Kärpät on hävinnyt kaksi edellistä otteluaan maalilla. Viidestä viimeisestä ottelusta tilillä on vain yksi voitto. KooKoo palasi perjantaina voittokantaan kaatamalla Sportin jatkoajalla. Neljässä vierasottelussaan KooKoo on jäänyt vielä ilman kolmen pisteen voittoa. Syyskuun lopulla joukkueet kohtasivat Kouvolassa, KooKoo oli parempi maalein 2-1.
Kärpät lähtee otteluun uusitulla ykkösketjulla Sebastian Aho – Mika Niemi – Jesse Puljujärvi. Aku Kestilä tulee mukaan kokoonpanoon Antti Kalapudaksen tilalle. Puolustuksessa jatkaa edellisen ottelun pelaajisto, mutta parit on järjestetty uudelleen. Iiro Tarkki aloittaa Kärppien maalilla.
KooKoo on myllännyt ketjukoostumuksiaan, mutta uutena miehenä tulee mukaan vain Tuomas Huhtanen. Juha Järvenpää torjuu KooKoo-maalilla.
Poissa ottelusta
Kärpät: Esa Pirnes, Julius Junttila
KooKoo: Julius Nyqvist, Ari Vallin, Anthony Guttig, Ossi-Petteri Grönholm
Ketjut löydät kokonaisuudessaan täältä.
Lauantain liigakierroksen kaikki ottelut:
Ilves-HIFK
KalPa-Pelicans
Kärpät-KooKoo
Lukko-TPS
SaiPa-Blues
Ässät-HPK
Lähde: Liiga.fi
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- TPS:llä katastrofaalinen ilta – tappiputki venyy ja paukkuu
- Viime hetken käänne: NHL-tähti ulos olympialaisista – Liigasta tuttu mies mukaan
- KooKoolta järkälemäinen sopimusuutinen: ”Tiedetään hyvänä tuloksentekijänä”
- Jokereiden päävalmentaja Tomek Valtonen pahoittelee asiatonta käytöstään: ”Mitä eilen pelin jälkeen tapahtui…”
- Naisleijonien ketjut Yhdysvaltoja vastaan julki!
- NHL-supertähti lähtee olympialaisiin karmeassa kunnossa – raju kuva julki
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- Vahvistus tuli: NHL:stä lähtöpassit saanut Juho Lammikko palaa tuttuun seuraan
- SuomiKiekon tiedot: Kaikki Naisleijonien pelaajat päässeet pois karanteenista!
- Norovirus levisi olympialaisissa – yksi joukkue eristetty!
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!