Kärpät huomattavalta etumatkalta ratkaisevaan CHL-peliin: ”Erilainen peli”
Kuva: Juha Tamminen
Hallitseva liigamestari Kärpät lähtee CHL:n pudotuspelien ensimmäisen kierroksen toiseen osaotteluun Dusseldorferia vastaan huomattavalta etumatkalta, kun se voitti ensimmäisen osaottelun lukemin 2-0.
Mukaan tuli vielä kaksi vierasmaalia, mikä asettaa lisää haasteita saksalaisille toista kamppailua ajatellen.
– Taas erilainen peli ja erilainen vastustaja tulee. Lähtökohta on myös erilainen, kun pelataan kahden ottelun yhteistuloksesta. Mutta hyvillä mielillä tiistaita kohti, Kärppien päävalmentaja Lauri Marjamäki sanoi SuomiKiekko-sivustolle.
CHL:ssä Kärpät on ottanut tähän mennessä pelkästään voittoja. Maalilla kaikki pelit torjunut Sami Aittokallio on päästänyt selän taakse vain ja ainoastaan yhden osuman.
Täten suoritukset ovat olleet hyvin laadukkaita.
Ennen tiistain peliä Kärpät kärsi lauantaina tappion, kun HIFK oli parempi Oulussa jatkoajalla tulleen ratkaisun myötä.
Tappiosta huolimatta Marjamäki näki HIFK-pelin tärkeänä tiistain ratkaisevaa CHL-peliä ajatellen.
– Tämä oli hyvä peli valmistautumisen kannalta. Saatiin koneita käyntiin ja pystyttiin vyöryttämään koko ajan hyvin tuota peliä vahvalla tatsilla.
– Pelisuoritukseen olin erittäin tyytyväinen, mutta tulos oli meille heikko, Marjamäki tiivisti.
Kärppien ja Dusseldorferin toinen osaottelu alkaa tiistaina kello 18.30.
Ilari Savonen
Twitter: @ilarisavonen
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jättitreidi NHL:ssä! Artemi Panarin kaupattiin
- NHL:ssä jysähti uutispommi – Juuse Saros paljasti IS:lle hämmentävän totuuden
- Liiga-seuralta järkälemäinen hankinta: Haaviin maajoukkuepuolustaja
- Sport kiinnitti ruotsalaispuolustajan – ”Monikäyttöinen pelaaja”
- Näin paljon maksaa olut olympialaisten jääkiekko-otteluissa
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Patrik Kerkola: uusi Liiga-seura!
- Vatsatauti! Suomea uhkaa jopa luovutus Kanadaa vastaan – ”Koko ajan käydään keskustelua”
- Jättipommi: Risto Dufva sai uuden valmennuspestin!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!