Mestis-seuralle kolme hyökkääjäkiinnitystä
Mestis-seura Kiekko-Vantaa on solminut ensi kauden kattavat pelaajasopimukset laitahyökkääjien Janne Öfverströmin, Teemu Väisäsen ja Ville Heikkisen kanssa.
24-vuotiaalle Öfverströmille Mestis on jo entuudestaan varsin tuttu sarja. Isokokoinen ja fyysinen voimalaituri on tahkonnut Suomen toiseksi korkeimmalla sarjatasolla 33 ottelua TUTOn ja HC Keski-Uusimaan pelipaidassa. Öfverström on pelasi toissa kaudella 13 liigaottelua HIFK:n riveissä.
– Nyt voi keskittyä pelaamiseen. Tuon joukkueeseen fyysisyyttä. Puolustava rooli on minulle sopivin. Tapan alivoimia ja annan ykkösäijille huiliaikaa, Öfverström sanoo seuran tiedotteessa.
21-vuotias Väisänen pelasi viime kaudella ensimmäiset ottelunsa Mestis-tasolla juuri Kiekko-Vantaan paidassa. Kolmessa ottelussa ei kuitenkaan tehopisteitä kertynyt. Väisänen on ollut lohipaitojen edustusjoukkueen mukana koko kesän, mutta nyt sopimukseen pistettiin nimet alle.
– Olen tykännyt todella paljon olla täällä. Tekemisen meininki ja hyvä vauhti ollut koko ajan päällä. Hyvä kesä takana ja koko ajan mennään joukkueena eteenpäin, Väisänen toteaa.
Heikkinen puolestaan oli Kiekko-Vantaan A-nuorten paras pistemies viime kaudella nakuttaen 32 ottelussa tehot 18+30=48 ja oli nuorten Mestiksen pistepörssin neljäs.
Alkava kausi on 21-vuotiaalle nuorukaiselle ensimmäinen lohipaitojen edustusjoukkueessa.
– Tavoite on päästä pelaamaan edustusjoukkueen mukana mahdollisimman paljon, Heikkinen sanoo.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- TPS:llä katastrofaalinen ilta – tappiputki venyy ja paukkuu
- Viime hetken käänne: NHL-tähti ulos olympialaisista – Liigasta tuttu mies mukaan
- KooKoolta järkälemäinen sopimusuutinen: ”Tiedetään hyvänä tuloksentekijänä”
- Jokereiden päävalmentaja Tomek Valtonen pahoittelee asiatonta käytöstään: ”Mitä eilen pelin jälkeen tapahtui…”
- Naisleijonien ketjut Yhdysvaltoja vastaan julki!
- NHL-supertähti lähtee olympialaisiin karmeassa kunnossa – raju kuva julki
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- Vahvistus tuli: NHL:stä lähtöpassit saanut Juho Lammikko palaa tuttuun seuraan
- SuomiKiekon tiedot: Kaikki Naisleijonien pelaajat päässeet pois karanteenista!
- Norovirus levisi olympialaisissa – yksi joukkue eristetty!
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!