Liigassa historiallinen päivä – kahden seuralegendan paidat nousevat hallien kattoon
Kuva: Ilari Isotalo
HPK jäädyttää lauantaina puolustajalegenda Marko Tuulolan pelipaidan. Ennen HPK-KalPa -ottelua oranssi paita numerolla 36 kohoaa Ritari-areenan kattoon.
Samaan aikaan Oulussa juhlitaan Jari Viuhkolaa. Kärpät jäädyttää lauantaina legendaarisen hyökkääjän käyttämän pelinumeron 24. Juhlavat seremoniat järjestetään Oulun Energia Areenalla ennen illan Kärpät-Ilves -ottelua.
Kärpät on jäädyttänyt aikaisemmin vain yhden pelinumeron, Reijo Ruotsalaisen numeron 10.
– Kyllähän se on pelaajalle suuri kunnia, kun saa paidan sinne kattoon. Tunteita on tosi paljon pinnassa, kun ajattelen mitä noihin hienoihin vuosiin, jotka olen Kärpissä saanut viettää, mahtuu. Kärpät merkitsee minulle paljon. Seurassa on oltu minua kohtaan aina reiluja ja lojaaleja, myös vaikeillakin hetkillä. Lauantain juhlassa tavallaan tulee päätös sitten koko sille uralle, Viuhkola kertoo Kärppien verkkosivujen haastattelussa.
Hämeenlinnassa juhlittava Tuulola oli samoilla linjoilla.
– Tämä on iso kunnianosoitus seuralta minua kohtaan. Koen, että 25 vuoden aikana olen tehnyt ainakin jotain asioita oikein, kun saan HPK:lta tällaista arvostusta, Tuulola tunnelmoi ennen juhlahetkeä.
Lähde: Liiga.fi
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Edmontonille shokkiuutinen: Leon Draisaitl pitkään sivussa!
- Tappara on terästä! Tässä on Liigan runkosarjan tähdistökenttä
- Liigan pudotuspeliparit selvillä – TPS:lle jättipettymys
- Juhamatti Aaltoselta suora mielipide Lukko-tähdestä MTV:llä: ”Ylivoimaisesti Liigan paras sentteri”
- TPS-päävalmentaja Toni Söderholm tuomitsi Oliver Lauridsenin törkytaklauksen: ”Itsekin sitä mieltä”
- Montreal-tähti telakalle – aukeaako nyt paikka Patrik Laineelle?
- HIFK:lle jäi luu käteen – IS: Ilves nappasi tähtipelaajan nenän edestä!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Liiga-faneille herkkua – näin näet päätöskierroksen ilmaiseksi!
- Jukurien kapteeni teki uhkauksen ennen Liigan päätöskierrosta – näin kävi
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”