Liigakierroksen nostot: Ilves murskavoittoon – uusi vahvistus lennosta kehiin
Keskiviikkona Liigassa pelattiin vain yksi ottelu, kun Tampereella Ilves sai vieraakseen HPK:n.
Ilves oli tiedottanut tiistaina uudesta hankinnasta, kun hyökkääjän Dane Byersin ilmoitettiin liittyneen joukkueen mukaan.
Byersin debyytti Ilveksessä oli varsin kummallinen, sillä hän oli mukana vielä peliä ennen alkulämmittelyssä, mutta itse pelin alettua häntä ei näkynyt vaihtopenkillä.
Yle Urheilun mukaan Byersin pelilupa oli saapunut vain kolmea minuuttia ennen ottelun alkua ja toiseen erään hän pääsikin jo kehiin.
Erikoisista vaiheista huolimatta Ilveksellä peli kulki kaukalossa.
HPK jäi jalkoihin, kun loppulukemat olivat isäntien hyväksi 5-1.
Aleksi Mustonen iski kaksi maalia, Saku Salmela alusti kolme ja Eemeli Suomi iski liigauransa ensimmäisen maalin illan ottelussa.
Voiton myötä Ilveksellä on kasassa viidestä ottelusta yhdeksän pistettä ja se on sarjataulukossa tällä hetkellä sijalla neljä.
HPK:n alkukausi on ollut nihkeä, kun se on toiseksi viimeisenä kolmella pisteellä, kun pelejä pallokerholle on kertynyt myös viisi.
Torstaina Liigassa pelataan neljä ottelua, kun kalenterissa ovat Blues-Ässät, HIFK-TPS, KalPa-Sport ja KooKoo-Tappara.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Edmontonille shokkiuutinen: Leon Draisaitl pitkään sivussa!
- Tappara on terästä! Tässä on Liigan runkosarjan tähdistökenttä
- Liigan pudotuspeliparit selvillä – TPS:lle jättipettymys
- Juhamatti Aaltoselta suora mielipide Lukko-tähdestä MTV:llä: ”Ylivoimaisesti Liigan paras sentteri”
- TPS-päävalmentaja Toni Söderholm tuomitsi Oliver Lauridsenin törkytaklauksen: ”Itsekin sitä mieltä”
- Montreal-tähti telakalle – aukeaako nyt paikka Patrik Laineelle?
- HIFK:lle jäi luu käteen – IS: Ilves nappasi tähtipelaajan nenän edestä!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Liiga-faneille herkkua – näin näet päätöskierroksen ilmaiseksi!
- Jukurien kapteeni teki uhkauksen ennen Liigan päätöskierrosta – näin kävi
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia