Tämä viikonloppu ei ollut aivan onnistunut JYPiltä. Ensin perjantaina HPK kävi iskemässä Jyväskylässä kiekon kuudesti JYPin verkkoon, kun se haki vieraspiteet mukaansa lukemien oltua sen hyväksi 6-3. Tyly oli kyyti myös lauantaina, kun Ilves tykitti saman määrän osumia verkkoon voitettuaan JYPin kotonaan 6-2. Muutos on hyvin radikaali, sillä ennen viikonloppua alkukauden aikana JYP oli päästänyt omiin vain viisi maalia. Syitä romahdukseen JYPin päävalmentaja Marko Virtanen ei lähtenyt etsimään maalivahtiosastolta. – En ole huolestunut maalivahdeista. Tänään yksikään maali ei mennyt (Tuomas) Tarkin piikkiin. Todellinen syy on jossain ihan muualla kuin maalivahdeissa, Virtanen sanoi Ilta-Sanomien mukaan. Alkukauden kuudesta ottelusta JYP on ottanut kolme voittoa ja mukaan on mahtunut myös kolme tappiota.

LUE MYÖS: