Menestysvahdilta suoraa puhetta muutoksesta toiseen liigaseuraan: ”Kertaakaan Ouluun haikaillut”
Kuva: Ilari Isotalo
Yksi isoista siirroista liigan sisällä tapahtui Kärppien ja Tapparan välillä, kun Oulussa Kärppien riveissä kaksi kertaa putkeen mestaruuden voittanut maalivahti Tomi Karhunen vaihtoi Tampereelle.
Suoranaiseksi KHL:ään lähteneen Juha Metsolan korvaajaksi saapunut Karhunen nousi isoksi sankariksi keväällä 2014, kun hän otti isoja koppeja Kärppien maalilla seitsemännessä ja ratkaisevassa finaaliottelussa nimenomaan Tapparaa vastaan.
Karhunen oli kuitenkin koko ajan tiukan maalivahtitaistelun keskellä, sillä vastuu jakaantui ensin Jussi Rynnäksen kanssa ja perään Iiro Tarkin kanssa. Tarkki oli puolestaan Kärppien maalilla, kun Kärpät voitti keväällä Tapparan jälleen seitsemännessä finaaliottelussa ja varmisti peräkkäisen mestaruutensa.
Tapparassa Karhusella rooli vaihtunee hyvinkin siihen, että peliaikaa on tulossa selkeästi enemmän.
– Kesä on vietetty Tampereelle ja asetuttu kodiksi. En ole kertaakaan Ouluun haikaillut, siinä mielessä hyvä juttu että näin hyvin on viihtynyt jo alussa, Karhunen sanoi Yle Urheilulle.
Kuliseista kantantui huhuja pidemmän tovin ajan siitä, miten Karhusen ja Kärppien johtoportaan suhteet eivät olisi aivan kaikista parhaat mahdolliset. Tähän tilanteeseen ajauduttiin hiljakseltaan sen jälkeen, kun Kärpät ei halunnut päästää Karhusta KHL:ään keväällä 2014.
Tapparan osalta harjoitusottelut lähtivät liikkeelle viikonlopun aikana. Ensin perjantaina Karhunen istui vielä katsomossa, kun Ilves oli Tapparaa parempi lukemin 3-2. Lauantaina meno kuitenkin muuttui, kun kirvesrinnat murskasivat TPS:n lukemin 5-1 (lue lisää).
Yle Urheilun alkuperäinen juttu Karhuseen liittyen löytyy täältä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jättitreidi NHL:ssä! Artemi Panarin kaupattiin
- NHL:ssä jysähti uutispommi – Juuse Saros paljasti IS:lle hämmentävän totuuden
- Liiga-seuralta järkälemäinen hankinta: Haaviin maajoukkuepuolustaja
- Sport kiinnitti ruotsalaispuolustajan – ”Monikäyttöinen pelaaja”
- Näin paljon maksaa olut olympialaisten jääkiekko-otteluissa
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Patrik Kerkola: uusi Liiga-seura!
- Vatsatauti! Suomea uhkaa jopa luovutus Kanadaa vastaan – ”Koko ajan käydään keskustelua”
- Jättipommi: Risto Dufva sai uuden valmennuspestin!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!