Kokenut NHL-pelaaja ehti karkuun Ukrainan kriisiä – ”Kukaan ei ajattele enää jääkiekkoa”
Ruslan Fedotenko haluaisi vielä pelata uransa aikana NHL:ssä. 12 kautta NHL:ssä tahkonnut kaksinkertainen Stanley Cup -voittaja kertoi haluistaan Des Moines Registerille.
– Tunnen oloni hyväksi ja olen fyysisesti hyvässä kunnossa. Jossain kohdin, kun huomaan, että tulen vanhaksi tai hitaaksi, enkä voisi auttaa siten joukkuetta, on aika katsoa peiliin ja todeta, että tämä oli tässä, Fedotenko totesi.
Ukrainalaishyökkääjä kertoi haastattelussa myös siitä, kuinka hän ja hänen perheensä ehtivät lähteä Ukrainasta juuri ennen kuin maassa syttyi kriisi.
– Kukaan ei ajattele Ukrainassa enää jääkiekkoa tai muuta sellaista. Ihmiset yrittävät selvitä päivästä seuraavaan, Fedotenko sanoi.
Fedotenko pelasi Donbassa Donetskissa KHL:ää kaudella 2013-14.
– Kun pudotuspelit olivat ohitse, oli tilanne maassa jo aika paha. Heti kun pääsimme pois maasta, he sulkivat lentokentät ja kaikki pahat asiat alkoivat tapahtua.
863 runkosarjaottelua NHL:ssä pelannut veteraani teki tänä kesänä sopimuksen Minnesota Wildin kanssa. Hän pelasi jo viime kaudella Wildin AHL-seuran Iowa Wildin riveissä. Siellä Fedotenko todennäköisesti pelaa myös tulevallakin kaudella, sillä Wild-sopimus on kaksisuuntainen.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Topi Nättinen antoi palaa – laukoi IS:lle kovan väitteen Kärppien oudosta tempauksesta
- Aleksander Barkovista kuului huikea uutinen!
- Tero Lehterältä suorat sanat olympialaisten olosuhteista
- IL: Vaasan Sport kävi ryöstöretkellä HIFK:ssa!
- Kurinpito jyrähti: Jokerit-hyökkääjälle pitkä pelikielto
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Yksi putosi pois olympiajoukkueesta – Leijonille uusi NHL-vahvistus!
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Ilves: nuori puolustaja vuokralle toiseen Liiga-seuraan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan