St. Louisin suomalaispuolustaja: ”Läpimurrosta ei voi puhua”
Petteri Lindbohmin Pohjois-Amerikan valloitus alkoi mallikkaasti heti ensimmäisenä vuonna viime kaudella, kun mies pystyi murtautumaan St. Louis Bluesin NHL-miehistöön ja pelasi 23 ottelua.
Farmiseura Chicago Wolvesin riveissä mies vakuutti 53 ottelussa, joissa syntyi mukavat 6+12 tehot. 21-vuotiaalla puolustajalla on tulevalle kaudelle selkeät tavoitteet, mies kertoo SuomiKiekko-sivuston haastattelussa.
– Läpimurrosta ei voi puhua, mutta pääsin pelaamaan, mikä oli itselleni iso juttu. Nälkä kasvaa syödessä ja nyt tavoitteena on vakiinnuttaa paikka ja pelata ylhäällä koko ajan.
Tehtävä ei tule olemaan kuitenkaan helppo.
– Kilpailutilanne on tosi kova. Siellä on monta kovaa pelaajaa. Minun pitää vain itse tehdä parhaani, se on ainoa keino miten voin vaikuttaa.
– Viime syksynäkin menin pelaamaan ja näyttämään, mitä osaan. Nyt on sama juttu ja annan itsestäni joka päivä kaiken, Lindbohm sanoo.
190-senttiselle ja 95-kiloiselle pakille on selvät sävelet, missä hänen pitää kehittyä.
– Voimaa pitää saada paljon lisää, jotta pystyn kamppailemaan paremmin ja siirtämään miestä sivuun. Totta kai pelillisiä asioita yritän myös jäällä kehittää, kuten laukausta ja taitoa olisi ihan hyvä saada.
– Heinäkuun lopussa kun palaan sinne, juttelemme varmasti silloin enemmän valmentajien kanssa. Ainoa viesti oli juuri se, että minun pitää saada voimaa lisää ja sen eteen on nyt tehty töitä.
Lindbohmin sopeutumista seuraan auttoi viime kaudella mailataituri Jori Lehterä.
– Jori on tosi hyvä tyyppi ja hänestä ei ole mitään pahaa sanottavaa. Hän on ollut itselleni tosi isoksi avuksi. Hän on kuskannut ja näyttänyt miten homma toimii.
Jesse Happonen
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nyt tuli paljastus – Patrik Laine meinattiin kaupata verivihollisen riveihin NHL:ssä!
- Nimet paperissa – Tappara jysäytti ison sopimusuutisen ensi kaudeksi!
- NHL:ssä tapahtuu – Edmontonille uusi suomalainen!
- Nyt on lähellä – Patrik Laineen tilanteessa uusi käänne!
- Liigan pudotuspeliennakko – KalPa & HIFK: Hyydyttääkö stadilaisten kevätkunto hallitsevan mestarin?
- Risto Dufva palaa päävalmentajaksi
- Jarno Pikkarainen: tämä on Petteri Riihisen tilanne nyt
- Liigan pudotuspeliennakko – JYP & Pelicans: Voittaako sitkeys vai yksilötaito?
- Toimittaja: Kiekko-Espoo menettää tehopuolustajansa NHL:ään
- Kultaleijonan lähtö varmistui Sveitsissä – palaamassa Liigaan
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!