NHL-mestarista kaupattu suomalaisvahti haastaa yhden maailman parhaista – ”Tehtävä laittaa hänet ahtaalle”
Suomalaismaalivahdin Antti Raannan osalta kulunut kesä on sisältänyt monelaisia tapahtumia.
Ensin Raanta juhli Stanley Cupin voittoa Chicago Blackhawksin kanssa. Perään tuli treidi Blackhawksista New York Rangersiin ja sen jälkeen edessä oli vielä naimisiin meno.
– Siinä oli melkoista venymistä, koska niin paljon eri asioita tapahtui samaan aikaan. Nyt elämä alkaa olla taas normaalia, Raanta sanoo muun muassa NHL.com:ssa.
– Nyt on aika taas keskittyä jääkiekkoon, Raanta jatkoi.
Rangersissa edessä on varsin kova tehtävä, sillä peliaikaa jakamassa on yksi maailman parhaista maalivahdeista, Henrik Lundqvist.
Raannalla arvostus on suuri uutta joukkuetoveriaan kohtaan.
– Olen aina seurannut häntä. Kaikki tietävät sen, että hän on yksi maailman parhaista. Olen kuullut paljon mahtavia asioita hänestä ja on hienoa nähdä, että mitä hän tekee ehkä erillä tavalla kuin minä ja miten hän valmistautuu joka päivä. Se on mielestäni hyvä tilanne minulle, että edessä on tuollainen maalivahti, Raanta myöntää.
Tuoltakin kannalta hyppäys Chicagosta New Yorkiin ja Rangersin paitaan tuntuu hyvältä.
– Joskus tekee ihan hyvää saada käsille uusi startti uudessa kaupungissa ja joukkueessa. Ei voisi kuvitella parempaa paikkaa sille kuin New York. Olemme vaimon kanssa innoissamme tästä ja en itse malta odottaa, että pääsisi taas pelaamaan jääkiekkoa.
Helpolla Raanta ei tule Lundqvistiä päästämään, vaan aikoo pistää kunnolla kapuloita rattaisiin.
– Minun tehtäväni on tietysti laittaa hänet ahtaalle, mutta samalla pääsen oppimaan häneltä. Haluan olla luotettava kaveri, joka pystyy hyppäämään kaukaloon ja voittaa silloin pelejä. Samalla pitää myös puskea Henrikiä eteenpäin ja haastaa hänet tekemään parastaan.
Raannalla on jäljellä vielä yksi vuosi nykyistä sopimustaan, missä vuosiansiot ovat 750 000 dollaria.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- NHL:ssä syttyi joukkotappelu – Niko Mikkola teki törkytempun megatähdelle
- Mestis-seura vahvisti rivejään – tuttu mestarivahti tekee paluun
- NHL-supertähti sivuun Kanadan olympiajoukkueesta – korvaaja nimetty
- NHL-sopimus puretaan – Juho Lammikko vaihtaa maisemaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?